Maku brewing mainosti pimeitä panimopäiviä ja samalla keksin että vielä on Etkon uudessa Klondyke-talon taproomissa käymättä. Nehän on melkein vierekkäin, eli pyörä alle ja menoksi!
Ensimmäiset puolitoista tuntia idea tuntui oikein hyvältä kun hieman plussan puolella ollut syyssää pysyi kuivana ja tietkin olivat lumesta ja jäästä vapaat. Viimeiset puoli tuntia ennen Makulle saapumista alkoi sataa ja perille tullessa varpaita palelsi jo sen verran, että päätin jäädä ilmaiselle makkaralle ja glögille juuri alkavan panimokierroksen sijaan.
Makkara oli maistuvaa, glögi lämmitti, ja panimokaupasta tuli ostettua reiluhkosti tuotteita mukaan, kohokohtina kaikkien perus ipojen ja imppistouttien lisäksi itsenäisyyspäivänä nautittu pussillinen Työmiehen mustaa sahtia ja jouluaattoa odottava Julmust-lonkero. En jäänyt juomaan mitään Makulle kun se ei sisätiloissa ollut sallittua, ja käänsin pyörän kohti Saviota.
Matka tuntui varpaat jäässä vesisateessa yllättävän pitkältä, mutta loppui kuitenkin aikanaan. Tässä vaiheessa sitten oikeasti tajusin että tämähän ei tosiaan ole Keravan keskustassa vaan Saviolla, joten rohkea ajatukseni "kyllä sieltä jotain ruokaa varmaan löytyy" alkoi vaikuttaa aiempaa rohkeammalta. No, Makulta oli vinkattu että Etkolta voisi saada pizzaa ja jos ei saa, läheltä pitäisi löytyä ihan kelvollinen pizzeria. Ensimmäinen optio oli minulle huomattavasti mieluisampi, joten Diavola tilaukseen ja iso West Coast Pils kyytipojaksi.
Kun pizza, olut ja lämpimät sisätilat olivat palauttaneet minut elävien kirjoihin, tilasin "yhden jokaista Factorya". Tosin vain desin annoksissa, kun niitä optioita oli hanassa kymmenen.
Mainioitahan ne pääosin olivat, joskin sumukaljat erottuivat toisistaan pääosin aika heikosti ja stoutit olivat makeammasta päästä, mikä sopi tähän lämpötilaan ja olotilaan täydellisesti, mutta ei ehkä ihan joka kerta toimisi. Lopuksi vielä muutama maistamaton tölkki niin Makua kuin Etkoakin kaapista mukaan ja pikainen kurkkaus panimon puolelle.
Meininki näyttää täällä oikein mainiolta ja vaikka nyt olikin tyhjää, illaksi oli luvassa elävää musiikkia, joten eiköhän tuolla joskus ole ihan ruuhkaakin. Otin Saviosta junan takaisin kotiin ja matka Savion juna-asemalta ei tosiaan ole matka eikä mikään, joten varsin helppo vierailukohde kenelle tahansa lähijunaverkon varressa sijaitsevalle.