Uusi vuosi, uudet sokkopruuvit. Tällä kertaa maistettavana oli 14 olutta, sisältäen kaksi eri erikoiserää. Oluet on maisteltu ilman edes äsken mainittua ennakkotietoa erikoiseristä ja arvioitu ostaisin / en ostaisi - asteikolla, tosin tietämättä hintaa.
Kirkas haalean kultainen, matalahko vaahto. Makea, viljainen. Vähän alkoholittoman oluen vibat tässä vaiheessa. Maku kevyt, makea, viljainen, hieman humaloitu. Ei tässä ainakaan paljoa prosentteja ole. Juotava, saunan jälkeen. En ostaisi.
Tumma ruskea, kermainen ruskeahko vaahto. Näyttää kivalta, mutta tuoksu tuo maan pinnalle. Makeaa paahdetta ja viljaa. Ei juuri luonnetta. Maku ohut, makean paahteinen, jopa vähän tuhkakuppinen. Humalaa kivasti, mutta runko puuttuu tästäkin. Tipattomalle? En ostaisi.
Alkoholiton oli tämäkin, aiemmin varsin hyvänä pitämäni
Big Drop Stout, joka palasi hieman maan pinnalle näin sokkona maistettuna. Juotava toki edelleen.
Olut 3.
Hieman samea kultainen, ei juuri vaahtoa. Tuoksu hedelmäinen. Makeaa mallasta ja humalaa. Suutuntumaa vain vielä vähemmän kuin edellisissä. Maku pelkkää humalaa, painotus katkerolla. Liian vaalea ollakseen Nanny State, mutta ehkä Drinkin' in the Sun? En ostaisi.
Kotimaista vähä-alkoholisen oluen osaamista,
Mustan Virran St. Olaf Pale Ale 1,2 %. Alkoholimäärä on hieman omituinen, koska se on luultavasti liikaa tipattomille ja liian vähän muille, mutta ehkä tästä on esim. saunajuomaksi.
Olut 4.
Lähes kirkas kultainen, tässä on taas vähän vaahtoakin. Tuoksussa mallasta ja humalaa, ei ihan yhtä makea kuin edellinen. Maku jälleen jokseenkin pelkkää humalaa, katkeroon kallistuen. Ei tässäkään mitään runkoa kyllä ole. Oma veikkaus edelleen alkoholiton, vaikka ei nämä ole ennenkään osuneet. En ostaisi.
Ei alkoholiton, mutta Poppelsin ensimmäinen folköl,
Poppels Session Pale Ale. Ei mikään huippusuoritus, mutta ihan juotava.
Olut 5.
Lähes väritön keltainen, hieman samea. Vaahtoakin on. Tuoksussa vahvasti sitruunaa. En ole ihan varma onko tämä riittävän hapan. Vähän radlerilta haiskahtaa. Ja siltä myös maistuu, paitsi runkoa on vieläkin vähemmän. Sitruuna maistuu lisätyltä sitruunamehulta, kun mallasrungosta ei ole sen kanssa kilpailemaan. Mikä lie alkoholiton radler. Kauppaan jää. En ostaisi.
Ei ollut alkoholiton tämäkään, mutta lähellä.
Lowlander Yuzu & Grapefruit Gose. Kuulostaa oikein hyvältä teoriassa, mutta maku oli tosiaan lähempänä sitä alkoholitonta radleria. Saman panimon Poorter on huomattavasti parempi tuote, mutta siinä on sitten myös alkoholia.
Olut 6.
Kirkas kultainen, aika tavallinen vaahto. Tuoksu erittäin makea, hieman toffeinen. Toimii ihan ok. Maku makeahkoa mallasta, suht reilusti humalaa. Tämä on jo ihan olut, mutta ei juuri säväytä. En ostaisi.
Olut 7.
Erittäin punertava ruskea kevyellä vaahdolla. Tuoksussa paljon punaista marjaa ja taustalla häivähdys jotain maltaista. Maku miellyttävän hapan, marjainen, vähän etikkainen. Jälkimaku taittaa kuitenkin enemmän marjamehun kuin hapanoluen suuntaan, ja siksi en ostaisi. Mutta joisin jos tarjottaisiin.
Muistelen tästä tykänneeni aika lailla enemmän ensi maistolla. Tämähän oli nimittäin
Ballast Pointin Sour Wench marjaolut. Tällä kertaa ei siis kuitenkaan kolahtanut.
Olut 8.
Hieman samea oljenkeltainen kevyellä vaahdolla. Omituinen tuoksu. Hedelmää, mallasta ja humalaa, mutta samalla jotain ammoniakkista. Maku ei myöskään ole ihan tavanomaisin. Aika viljainen, makea, kuitenkin hieman hedelmäinen ja katkeroakin on. Ei tullut kesää tästäkään. En ostaisi.
Oudolle tuoksulle löytyi selitys,
Brunehaut Abbaye de Saint-Martin Blonde on nimittäin gluteeniton, kuten muutkin panimon tuotteet minun käsittääkseni. Välillä gluteeninpoisto tekee ihmeitä maulle, eikä pelkästään hyvällä tavalla.
Tässä vaiheessa tuoksu nousee nenään laseista jo pöytään kantaessa. Jokohan löytyisi niitä osumia.
Olut 9.
Kevyen samea kultainen tavanomaisella vaahdolla. Tuoksussa makeaa mallasta ja hedelmää. Saimaa Brewing Companyä olen tässä haistavinani. Sama tunnelma jatkuu maussa, tosin kyseessä lienee vain joku tuttu humalalajike. Maku melko katkera, makea, hedelmäinen. Aika toimiva oikeastaan. Tässä on voltteja jo enemmän kuin keskioluessa, otaksun. Ostaisin.
Ei aivan Saimaata tai edes kotimaista, mutta naapurista, ruotsalainen
Poppels DIPA. Pruuvin ensimmäinen olut jota joi oikeasti mielellään.
Olut 10.
Hieman samea meripihkainen, kevyellä ei aivan valkoisella vaahdolla. Tuoksu makeahkoa mallasta, karamellia, vähän hedelmää. Amber alen kulmilla ollaan. Vai ollaanko? Maku on nimittäin huiman katkera, hieman hedelmäinen, alkoholikin vähän puskee läpi. Taisikin olla triple IPA. Peräkärryä on niin että ilman pikku-e-korttia tähän ei kannata kajota. Ostaisin, silloin kun tällaiselle täysperävaunulle on tarvetta.
Ei taidettu ihan triplan puolelle mennä humalointia lukuunottamatta.
Hornbeer Happy Hoppy Viking oli kyseessä ja meno oli vielä humalaisempaa kuin muistikuvani edelliseltä maistolta muutama vuosi sitten.
Olut 11.
Jälleen hieman samea, nyt kullankeltainen. Vähän vaahtoa. Tuoksu melko heppoinen, vähän makeaa mallasta lähinnä. Maussa helppoa makeutta, hieman hedelmää, vähän katkeroa. Tai oikeastaan vähän enemmänkin. Ei huono, mutta jotain tästä puuttuu. En ostaisi.
Tämä oli
Kees Double IPA. Keesin tölkit ovat aina hienoja, mutta oluet hieman hit and miss. Tämä ei päässyt hittisarakkeeseen.
Olut 12.
Samea meripihkainen kevyellä vaahdolla. Tuoksussa pihkaa, mallasta, humalaa. Olisiko ihan rehti IPA? Jopa britteihin kallellaan. Makutesti vahvistaa arvion. Hieman hedelmäinen mutta enemmän pihkainen humalointi, reilusti mallasta, sopivasti katkeroa. Sellainen pieni mutta luotettava peräkärry perässä. Oikein maistuva. Ostaisin.
No, ei ehkä rehti, mutta maistuva kuitenkin. Ja briteistä.
Tempest Marmalade on Rye sisältää kuitenkin sekä appelsiinia että inkivääriä. Hyvää kuitenkin.
Olut 13.
Samea kullanoranssi paksuhkolla vaahdolla. Tuoksu erittäin miellyttävän hedelmäinen mallas. Vähän NEIPA-henkinen. Maku hedelmäistä mallasta, katkeroa melko vähän mutta kuitenkin tarpeeksi. Vähän alkoholi maistuu tässäkin. Joku vahvahko hazy IPA siis. Veikkaan kotimaista koska tuoreehko maku. Hyvää kuitenkin. Ostaisin.
Tämä olikin vanha tuttu
Brewskivalilta, nimittäin
O/O Muscles. Ei siis aivan kotimaasta, mutta naapurista kuitenkin. Edelleen erinomaista, jos ei ihan yhtä hyvää kuin Brewskivalilla.
Olut 14.
Viimeistä viedään. Erittäin tumma punaruskea vaaleanruskealla vaahdolla. Tuoksussa makeaa paahteista mallasta ja kahvia. Ehkä vähän vaniljaa. Maku harmillisen kevyt, makeaa paahteista mallasta, kahvia, vähän humalaa. Ihan juotava, mutta ehkä kuitenkaan en ostaisi.
Ja tämä oli
Sori Coffee Gorilla. Tämänkin muistelen maistuneen paremmalta aikanaan, mutta juohan tuota edelleen.
Taso ei ollut kova, sillä 14 oluesta ostoskoriin olisi saanut tarttua vain neljä. No, säästyypä rahaa.
Alkon tammikuun uutuudet top 5:
1. Tempest Marmalade on Rye, 3.9/5, 6,73 € / 0,33 l
2. O/O Muscles, 3.9/5, 6,46 € / 0,33 l
3. Hornbeer Happy Hoppy Viking, 3.7/5, 8,18 € / 0,5 l
4. Poppels DIPA, 3.4/5, 4,98 € / 0,33 l
5. Sori Coffee Gorilla, 3.3/5, 3,99 € / 0,33 l
Kolme erittäin hyvää olutta ja kaksi ihan hyvää, mutta nyt on minunkin pakko myöntää että hinnat ovat aivan sikamaiset. Etenkin Ruotsin ja Tanskan tuliaisissa. Ovathan ne kalliita maita, mutta myös lähellä. En ole enää varma siitä "ostaisin" - arviosta muiden kuin Poppels DIPAn kohdalla, jos edes sen.
Alkon tammikuun uutuudet hinta-laatu-suhde top 5:
1. Mustan Virran St. Olaf Pale Ale 1,2 %, 2.4/5, 2,20 € / 0,33 l, 0,36 p / € / l
2. Ambar 0,0 % Gluten Free, 1.9/5, 1,82 € / 0,33 l, 0,34 p / € / l
3. Big Drop Stout, 2.7/5, 2,99 € / 0,33 l, 0,30 p / € / l
4. Burning Brothers Pyro Pale Ale, 2.7/5, 4,54 € / 0,473 l, 0,28 p / € / l
5. Sori Coffee Gorilla, 3.3/5, 3,99 € / 0,33 l, 0,27 p / € / l
Eihän tuo kovin hyvältä näytä. Ei siitä siis enempää.
Loppuun vielä ilmoitusluontoista asiaa. Käsityöläisoluet tulevat myöhästymään (ainakin) viikolla alkuperäisestä julkaisupäivästä ja rivien välistä oli luettavissa että tuskin kaikki ovat vielä edes 11.2. hyllyissä. Saapa nähdä ehdinkö noita 15.2. pruuviin maistelemaan vai maistanko vasta perinteisessä maistelusessiossa ystäväpiirin kanssa.
