Alkon lokakuun erikoiserä

Syksy viilenee ja Alko oli saanut jälleen oluita mahtumaan erikoiseräänsä. Lähdin siis testaamaan kaikki viisi olutta nyt jo totuttuun tapaan sokkona.

Olut 1:

Syksyisesti lähtee. Kuukautta myöhemmin epäilisin jo teeman olevan jouluoluet. Kirkas pähkinän värinen olut jossa on matala vaalean ruskea vaahto. Tuoksussa makeaa mallasta ja tummaa hedelmää. Oikein mukava. Maku jatkaa samoja linjoja. Makeaa paahteista mallasta, humalaa, ehkä ripaus savuakin? Hyvää. Rohkenen epäillä kotimaista, mutta se menee hieman ohi, sillä kyseessä oli La Trappen Bock. Tervetullut tuote valikoimaan.

Olut 2:

Näyttää melko täsmälleen samalta kuin edellinen, tuoksu on vähän väljähtäneempi versio. Maussa samaa vikaa. Paahdetta ja mallasta löytyy, mutta jotenkin raikkaus puuttuu eikä oikein mitään koukkuakaan ole. Epäilen tämän olevan joku kotimainen tumma bulkki, mutta tällä kertaa tuo viimeksi osunut arvaus menee kauas ohi. Andechsin Doppelbock. Pieni pettymys, sillä yleensä Andechsilla hallitaan perustyylit erinomaisesti.

Olut 3:

NEIPA-maisen samea tummahko keltainen, matala mutta kestävä vaahto. Tuoksu toki paljastaa ettei tässä mistään NEIPAsta ole kyse. Makeaa mallasta, hiivan aromeja, hedelmää. Ehkä joku wit tai vehnäbock? Maku on makeaa mallasta, vehnää, hiivaa, hedelmää, humalaa. Oikein miellyttävä olut. Veikkaan jotain vehnäbockia. Jos nämä olisivat jouluoluita niin Mikkellerin Red & White Christmas, mutta tuskin ovat. Eivätkä olekaan, sillä tämä on Riedenburger Dolden Bock, vehnäbock kuten arvelinkin. Tämän tastingin paras.

Olut 4:

Hieman samea kultainen matalalla vaahdolla. Tuoksu on erittäin makeaa mallasta ja jotain mistä en aivan saa kiinni. Joku karkki tästä tulee mieleen. Maussa sama makeus on jo ylitsevuotavaa ja kylkeen iskee metallinen alkoholi. Karkkia, vähän humalaa. Ei kovin miellyttävä. Epäilen jotain saksalaista hedelmähirvitystä, mutta tämä olikin maistelun ainoa kotimainen. Flying Dutchmanin kesältä tuttu sieniolut. Kanttarellin maistan kyllä heti oluen nimen luntattuani, mutta ei tämä merkittävästi siitä parane. Sieni sopii syksyyn, mutta ei tällaiseen olueen. Ei tällä kertaa.

Olut 5:

Kaunis kirkas pähkinänvärinen olut matalalla vaahdolla. Tuoksussa makeahkoa paahteista mallasta. Elegantti. Maussa kuitenkin makeus ottaa taas vallan tavalla johon muu runko ei pysty vastaamaan. Maistan pääasiassa makeita hieman paahdettuja maltaita ja vähän humalaa. Ehkä jotain mausteita? Joku bock tästä tulee mieleen, mutta ei omaan makuuni istuva. Ehkä sittenkin jopa skottiale. Siellä päin kun tehdään tällaisia sokeripommeja. Tämä olikin sitten maistelun suurin yllätys, sillä Anchorin Old Foghorn on olut jota olen pitänyt klassikkona. Tällä kertaa ei kuitenkaan uponnut kovinkaan hyvin, ei edes nimen paljastamisen jälkeen. Edellisestä maistosta on jo seitsemisen vuotta, joten liekö taso laskenut, maku muuttunut, vai onko tässä nimenomaisessa erässä vain jotain pielessä? Oli miten oli, kyllä tämä kauppaan jäisi minulta.

Teemoja oli taas sokkojekkuna kaksi, "Maltaisen pehmeät bockit" ja "Syksyn sato pullossa", joista jälkimmäiseen kuuluivat oluet 4 ja 5. Kelpo teemoja molemmat, mutta miksi näihin ei löydetty tämän enempää oluita ja miksi molemmat teemat piti tunkea samalle kuulle? Runsaudenpulaa kun teemoista ei ole tuntunut olevan, jos viime kuusta voi mitään päätellä.

Viinejä oli erikoiserässä 10, kaikki punaisia. Näistä pisti silmään erityisesti kolmen viinin teema "Vuosikerrat vertailuun", joka piti ehdottomasti maistaa itsekin. Bertani Amarone della Valpolicella Classicon vuosikerrat 2004, 2006 ja 2009, rapeaan tasahintaan 69,98 € / pullo. Täytyy myöntää etten hyvällä tahdollakaan löytänyt näistä eroja, vaikka esitteeseenkin on löydetty kaikille erilainen maun kuvaus. Jossain vaiheessa luulin jotain löytäneeni, mutta uusintasuullinen kumosi joka kerta kaikki luulot. Erittäin hyviä viinejä jokainen, mutta yksi pullo riittänee suurimmalle osalle.

Sori Sunday Special: Prairie Deconstructed Bomb

Sori Taproomin sunnuntaispesiaalit ovat oikeastaan alusta asti näyttäneet varsin kutsuvilta, mutta sunnuntaisin vain tuppaa olemaan heikosti aikaa ja matka Kaisaniemeen tuntuu silloin niin kovin pitkältä. Tämänkertainen spesiaali on ollut kerran aiemminkin, muistelen että silloin pelkästään pulloista mutta alkuperäisellä Bomb!:lla varustettuna. Tällä kertaa harvinainen kalenterimerkinnöistä vapaa sunnuntai ja hanatuotteet saivat minut vihdoin liikkeelle.

Tarjolla oli siis Prairien kuuluisasta Bomb! - oluesta deconstructed - versiot, joissa jokaisessa on vain yksi Pommin neljästä mausteesta, jotka ovat kahvi, kaakaonibsit, vanilja ja chili. Alkuperäisen sijaan yhteenvetona oli tarjolla Birthday Bomb!, jossa on edellämainittujen lisäksi karamellia. Voltteja kaikissa miedot 13 %.

En tiedä voinko olla tämän oluen suhteen täysin puolueeton, sillä join sen (Birthday-version, tavallinen edelleen maistamatta) ensimmäistä kertaa keväällä Kaliforniassa. Kyseessä on joka tapauksessa erinomainen olut, joten osiin jaettunakin se oli luonnollisesti loistava. Pieni miinus ehkä siitä, että äärimmäisen voimakas runko peittää mausteet aika vahvasti alleen ja etenkin vaniljasta oli hieman vaikea löytää maustetta ollenkaan. Ideana on varmasti ollut laittaa mausteita juuri saman verran kuin alkuperäisessä. Deconstructed - versioista lopulta vanilja jäi kirjoissani vähän muiden taakse ja chili nousi hieman muiden yläpuolelle huikealla tasapainollaan. Harvoin olen yhtä hyvää chiliolutta juonut. Porukan paras taisi kuitenkin olla mausteet yhteen sitova Birthday Bomb, edelleen.

Arvio: kaikki muut 4.3/5, vanilja 4.1/5

Olutblogisessiot #8 - Rähjäiset kuppilat

Olutkoira alusti tauolta palanneet olutblogisessiot ja vaikka numerointi menikin hieman pieleen, aiheeksi annettiin hieman tavallista laveampi "pubit ja muut olutravintolat". Tiesin itse melko lailla samantien mistä kirjoittaa. Siitä itseäni kaikkein lähimpänä olevasta baarityypistä, jollaiseen tunnun alitajuisesti aina hakeutuvan. Ei voi olla sattumaa että muutin aikanaan niin lähelle One Pint Pubia tuntematta koko paikkaa. Kutsuttakoon tätä tyyliä vaikka otsikon termillä "rähjäiset kuppilat".

Itselleni se alkuperäinen rähjäinen kuppila oli Vihreä Haltijatar Jyväskylässä, tuohon aikaan kaupungin ainoa varteenotettava olutbaari ja edelleen se yksi paikka jossa pitää pyrkiä joka vierailulla käymään. Paikka jossa ei ole pelkästään hyvä olutvalikoima, vaan myös sen tunteva henkilökunta jonka kanssa on mukava jutella. Oleellisena tunnelmaa lisäävänä seikkana on myös se ettei ulkoasuun ole ihan liikaa jaksettu kiinnittää huomiota. Pöytiä kuuluu olla vähintään kolmea erilaista, samoin tuoleja. Mielellään myös valaisimia. Jotenkin se kaikki kotikutoisuus viehättää. Tuntuu siltä että fokus on oikeissa asioissa. Valikoimassa ja asiakkaiden palvelussa. Ei sen niin väliä miltä näyttää kunhan on siivottu ja riittävän monelle löytyy joku koroke takapuolen alle ja toinen hieman korkeampi lasin alle. Tällaisissa paikoissa tuntee ulkomaillakin olevansa eniten kotonaan.

Tästä syystä vastaukseni kysymykseen "Mikä on Helsingin paras baari?" riippuu pitkälti kysyjästä ja kysymyksen tarkoituksesta. Valikoimaltaan Sori Taproom, Brewdog Helsinki ja Kaislakin ovat aika lähellä kärkeä. Mutta itse suuntaan silti aina mieluiten One Pint Pubiin. Jos satun olemaan kaupungin toisella laidalla niin Oljenkorsi kelpaa oikein hyvin korvikkeeksi.

Syyskuun ruokaretki: Smokers Beer & BBQ

Olutkulttuuriseuralla, etenkin Helsingin jaostolla, on pitkät perinteet tutustumisretkistä uusiin olutta ja ruokaa tarjoaviin ravintoloihin. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Espoon Leppävaaraan keväällä avannut Smokers Beer & BBQ, joka lupasi tarjota aidon savustimen kautta käytettyjä rehellisiä bbq-ruokia hyvän oluen kera.

Saimme aluksi yhdeltä paikan omistajista lyhyen historiikin paikasta ja kävimme katsastamassa johtotähden eli itse savustimen, joka työntää tyylikkäästi arominsa Finnkinon ilmastoinnin sisäänottoon. Sopuun on kuitenkin päästy koska ravintolan tarina jatkuu - ja hyvä niin. Ruoka oli nimittäin varsin maistuvaa ja olutlista lyhyehkö mutta laadukas. Hanasta maistettu Suomenlinnan "Kekkuli" oli loistavassa tikissä ja Vastarannan Kiiski - Kiiskin Vastaranta oli loistava makupari savustetulle ruoalle.

Kaiken kaikkiaan mainio kokemus - yksi jäsenemme sai myös haluamansa pekonisiivut rocky roadin kylkeen. Jäin oikeastaan kaipaamaan vain kahta asiaa. Jos kerran olutvalikoimasta vastaava omistaja on ollut itsensä Majanen-Suviala kaksikon opissa Bryggerissä oppimassa makupareista, miksi menussa ei ole olutsuosituksia ruoille? Lisäksi Sori Taproomista kannattaisi ottaa oppia ja tuoda pöytiin aina ruoan mukana laadukas kastikepaletti. Kruunaisi hyvin laitetun brisketin. Tällaisenaankin kävisin silti mieluusti uudestaan jos satun olemaan nälkäisenä Sellon kulmilla.

Olutkulttuuria maakunnista - Forssa

Avopuolisollani oli työkeikka Forssan Mahdollisuuksien tori - tapahtumassa, joten luonnollisesti päätimme yhdistää huvin ja hyödyn ja pitää viikonlopun mittaisen kaupunkiloman Forssassa. Itse en päässyt lähtemään samaan bussikyytiin, joten matkalaskulle menevän taksin sijaan sain tyytyä apostolinkyytiin Forssan Onnibus - pysäkkinä toimivan Autokeitaan ja koko kaupungin alulle panneen kehräämöalueen välillä. Matkaa oli vain 3,5 km, eikä yhtään baaria matkalla...

Sen sijaan ohitin luultavasti yli puolet kaupungin työpaikoista kun sekä HK:n että Atrian jalostamot osuivat matkan varrelle. Itse kehräämö olikin varsin viihtyisä alue ja sopi hyvin myös illan pääesiintyjänä toimineen Palefacen estradiksi. Kantaaottava räppi upposi hyvin vasemmistolaisista perinteistään tunnettuun Forssaan.

Ilta oli työkeikan loputtua sen verran pitkällä että jaksoimme vain yhteen kohteeseen. Tosin sen olisi pitänyt jo tässä vaiheessa olla ehkä mieluummin Kultajyvä kuin hotellia vastapäätä sijainnut Puistolinna. Paikka vaikutti sinänsä oikein mukavalta, samoin henkilökunta. Olutvalikoima oli kelvollinen, joskaan paikallisen Olutmyllyn tuotteita ei löytynyt vaikka niitä olisi ollut kehräämön Piipputerassillakin. Keittiökin oli, tosin tähän aikaan jo kiinni. Sisustus ei aivan meille toiminut, mutta suurempana ongelmana oli valtava lauma banaanikärpäsiä, sekä jatkuvasti lähenevä baaritappelu, joka ei kuitenkaan tainnut koskaan puhjeta kukkaan - onneksi. Poistuimme lopettamaan illan Scandicin erittäin viihtyisäksi remontoituun aulabaariin, jossa tyydyimme väkeviin Olutmyllyn loistaessa poissaolollaan.

Hotellihuoneen ikkunan näkymä aamulla oli hämmentävän samanlainen kuin Oulussa aiemmin kesällä. Kolmion muotoinen puisto, vettä, kerrostaloja. Omissa mielikuvissani Forssa on aina ollut harmaa kuin Kouvola, mutta kaupunkihan on kovinkin vihreä ja sen keskeltä virtaava joki tuo pakollisen vesistön. Asiaan, kulttuurikohteita sivuten kohti Olutmyllyä.

Alue ei kieltämättä ollut erityisen idyllinen, mutta matkaa keskustasta tuli silti vain pari kilometriä. Luulin että kävelemme vain panimopuotiin, mutta paikalla oli myös taproom, jonka luonnollisesti testasimme. Taproomia vartioi miellyttävä panimokoira ja Kuninkaankartanon panimoa aiemmin pyörittänyt (vai siellä työskennellyt, en ole enää varma) perustajapariskunta oli työn touhussa, vaikka olikin lauantai. Oluet olivat oikein maistuvia, eikä niistä ainakaan monen aloittelevan panimon ongelmaksi nousevia vahvoja "talon makuja" löytynyt. Joimme kaikki kolme hanaolutta ja ostimme vielä neljättä pullossa mukaan. Toivottavasti lähitulevaisuudessa myös Scandic saa oman oluensa, ja kyllähän Forssan baareista pitäisi kaikista Olutmyllyn tuotteita löytyä ainakin yksi.

Matkalla takaisin kohti keskustaa ohitimme Tyykibaarin, joka jäi matkan ainoaksi testaamattomaksi baariksi, sillä se aukesi liian myöhään ja oli väärällä suunnalla. Pub Hukka tarjosi oivan kisakatsomon brittifutikselle, mutta myös kaupungin ylivoimaisesti parhaan olutvalikoiman. Yli sadan pullon valikoima pärjäisi paremmissakin olutkaupungeissa. Vaihtuvia hanoja oli valitettavasti vain kolme. Vertailun vuoksi myös Sandelsia sai kolmesta hanasta. Niihin kolmeen vaihtuvaan hanaan oli kuitenkin saatu kolme hyvin erilaista ja laadukasta olutta, joten hanoistakin otetaan irti se mitä voidaan. Vastapäätä sijainnut Irlannin Setteri (sic) oli ihan mukava, mutta juuri Brooklynin perussettiä ja Guinnessia kummempaa ei valikoima tarjonnut.

Kävimme tämän jälkeen syömässä erinomaiseksi osoittautuneessa Ravintola Vispilässä, jossa oli myös Olutmyllyn oluita tarjolla. Vahva suositus. Illan päättivät Kultajyvä, joka oli aivan kelpo paikka koska karaoke ei vielä ollut alkanut, mutta tästä syystä myös lähes täysin tyhjä, sekä Bar Mainio, joka ei ollut nimensä veroinen. Yksi olut riitti sitä iloa.

Kokonaisuutena Forssa oli varsin positiivinen yllätys, niin olutkaupunkina kuin kaupunkina ylipäätään. Molemmissa edellä esim. aiemmin kesällä vierailtua Loviisaa. Olutmylly ja Pub Hukka eivät ehkä ole tarpeeksi houkuttelevia kohteita että pelkästään niiden takia haluaisi lähteä Forssaan, mutta Kehräämö, Kutomo ja Ronttismäki saattavat jo olla. Ja jos menet Forssaan, mene ihmeessä ainakin Olutmyllylle ja Hukkaan.

Forssa Top 5:

1. Brewdog vs. Amundsen Mallow Mafia 4.3 (hana @ Pub Hukka)
2. Weihenstephaner / Sierra Nevada Braupakt 3.7 (pullo @ Pub Hukka)
3. Põhjala Rahe 3.7 (hana @ Pub Hukka)
4. Andechser Vollbier Hell 3.4 (pullo @ Pub Hukka)
5. Olutmylly Vaari 3.3 (pullo @ Ravintola Vispilä)

Sarjan aiemmat osat: Loviisa, Oulu

Craft Beer Weekend, Mikkeli

Oluttapahtumien määrän kasvu lienee saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen, kun jopa kotikaupungissani Mikkelissä järjestettiin oluttapahtuma. Craft Beer Weekend Mikkeli valtasi konserttisali Mikaelin kahdeksi syyskuun päiväksi. Tapahtuman taustalla vaikutti vahvasti kaupungin olutkenttää jo jonkin aikaa piristänyt Bar Dom "setineen". 

Paikkana Mikaeli oli minusta oikein toimiva, joskin hieman kaukana keskustasta. Jotkut valittelivat myös pitkää matkaa toisen kerroksen oluttiskeiltä kolmannen kerroksen istuttaviin pöytiin, mutta seisottavia pöytäpaikkoja oli onneksi myös toisessa kerroksessa. Panimoita ei ollut valtavan montaa, mutta kuitenkin riittävästi tällaiselle tapahtumalle. Paikallisempaa otetta tarjosivat Saimaan lisäksi mm. Mäntyharjulla sijaitseva Nilkko ja Savonlinnasta saapunut Waahto. Maksujärjestelmänä toimi hyväksi havaittu Seamchip, josta myös elintärkeä mobiiliappsi oli käytössä. Alakerrassa oli myös nykytrendin mukaisesti pullokauppa, jossa kävi Seamchipin lisäksi kortti ja käteinen. Konserttisalissa ei ilmeisesti haluttu ihmisten pesevän itse lasejaan, joten lasin sai vaihtaa vaihtopisteellä aina puhtaaseen. Ainakin hiljaisempaan aikaan tämä toimi hyvin, en tiedä miten kiireisempänä aikana.

Pääsin itse paikalle vain tunniksi, mutta sinä aikana tapahtumasta jäi positiivinen vaikutelma. Oheisohjelmaksi oli järjestetty tastingia ja dinneriä ja Domin tiskiltä sai myös väkeviä. Olipa viskimaistelujakin ohjelmassa. Suurimpana miinuksena esille nostettakoon ainakin lauantaina paljon äänessä ollut asiantuntijavieras Heikki Kekkonen (sic). Itselleni negatiivista lisäarvoa joka tapahtumassa, mutta toisaalta varmaan tavan tallaajalle aivan pätevä juontaja ja maistattaja.

Toivon että tämä tapahtuma saadaan myös ensi vuonna pystyyn, silloin voisin tulla pidemmäksikin aikaa. Tänä vuonna ehdin lyhyen visiitin aikana juoda vain viisi olutta, mutta se on juuri tarpeeksi top 5 - listaa varten!

Craft Beer Weekend, Mikkeli 2018 - Top 5

1. Waahto Stout Coffee 3.7

2. BrewDog Raspberry Rivet 3.5

3. Saimaa Brewer's Special Bockrog 3.3

4. Nilkko Lucky IPA 3.1

5. Waahto iAMBEeR 3.0

PS. Tätä kirjoittaessa on jo julkaistu vähintäänkin vahva aikomus järjestää tapahtuma myös ensi vuonna. Hyvä, hyvä!

Cantillon Tyrnilambic Baie d'Argousier

En yleensä vaivaudu kirjoittamaan yksittäisistä oluista blogiin arviota, sillä sitä tekee niin moni muu niin paljon paremmin. Eikä sellaiseen olisi edes aikaa. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan tavallinen olut.

Cantillonin tyrnilambic oli pitkään One Pint Pubin erikoisuus, olut jota tultiin satojenkin kilometrien päästä juomaan hinnoilla jotka nousivat varaston huvetessa tähtitieteellisiin lukuihin. Muistan itse käyneeni ensi kertaa One Pint Pubissa vuonna 2014, jolloin viimeistä Pintin teettämää erää oli pari pulloa vielä kaapissa. Hinta oli kolminumeroinen, joten maistamatta jäi. 

Muutaman vuoden tauon jälkeen tämä perinne on kuitenkin saanut jatkoa. Tällä kertaa Stadin panimon toimesta. StaPan oman baarin ja Pien - olutkaupan lisäksi tätä herkkua saatiin tietysti myös Pinttiin. Koska Ota Olut kiinnosti enemmän, en jaksanut vaivautua lauantaina jonottamaan tuotetta lähibaariini, mutta sen verran vaivaa jaksoin nähdä että laitoin ravintolapäällikkö Gretalle viestin, "Jos sitä Cantillonia sais yhden pullon jemmaan..." Ja näin yksi pullo päätyi odottamaan nimelläni tiistaista Olutkulttuuriseuran kuukausikokoontumista.

Jaoimme pullon muutaman kiinnostuneen kanssa kokoontumisessa. Valveutuneimmat jäsenemme olivat tietysti maistaneet oluen jo lauantaina. Tiskin takana päivystänyt nuorempi Montin sanoi ettei uskalla maistaa koko olutta, niin hyvät muistot oli jääneet edellisistä vuosikerroista. Itseänikin hieman jännitti vaikken edellisiä ollutkaan maistanut.

Hyväähän se kuitenkin oli. Erinomaista. Jokseenkin odotetulla tavalla. Sameahko keltainen, vähän ehkä perus gueuzea oranssimpi. Tuoksussa jo Cantillonin normaaliin lambic-aromiin sekoittuu vieno tyrnin happamuus. Maussa tyrni ja bretta soittavat yhteen kuin kymmeniä vuosia yhdessä keikkaillut yhtye, toisiaan loistavasti täydentäen. Erinomainen kompleksi happamuus, tyrnin makua juuri sopivasti. Ei tästä helppo ole valittamisen aihetta löytää.

Tätä erää ei enää mistään saa, ellet sitä ole etukäteen varannut tai päädy johonkin tastingiin jota varten pulloja on laitettu sivuun, mutta ole sitten ensi kerralla hereillä. Yllätyn jos ei ensi kertaa tule.

4.2/5.0

Alkon syyskuun erikoiserä

Alkon syyskuun erikoiserää maisteltiin elokuun lopulla. Kerrankin pääsin itsekin kiireettömästi paikalle... ja erikoiserässä oli nolla olutta. Ei siis yhtään. Ei tämä ainakaan maailman olutvalikoimasta jää kiinni, niin syyn on pakko olla kiinnostuksen puute. Sääli. Alko on viime aikoina parantanut valikoimaansa valtavasti, mutta silti olut vaikuttaa olevan pelkkä sivulause, johon paneudutaan sitten jos ehditään viinitiloilta ajoissa takaisin. Neljä siideriä sentään oli, joista pari sanaa lisää alempana. Painotus oli kuitenkin jälleen viineissä, eikä maisteltavasta viinipaketista kyllä löytynyt puoliakaan keskimääräisen oluiden erikoiserän monipuolisuudesta. Täytynee toivoa että muiden toimijoiden mahdollisuuksia parantaa olutvalikoimaansa lisätään jatkossa, Alko kun profiloituu yhä vahvemmin viinikaupaksi.

Niin, entä ne siiderit? Ensimmäinen näyte oli melko makea, omenainen, maultaan kuitenkin hieman kuivan puoleinen. Toi mieleen Iberian niemimaan. Baskiksi veikkailin. Yllätys olikin suuri kun kyseessä oli alkoholiton siideri. Galipetten alkoholiton saa siis täältä suosituksen. 2,58 € / 0,33 l. 

Toisena näytteenä oli hieman kuivempi, ei niin tamminen, mutta edelleen voimakkaan omenainen siideri. Veikkasin Ranskaa, ja sieltähän tämä olikin. Aval on siideri suoraan Bretagnen sydämestä. 4,28 € / 0,33 l on hintavan puoleinen, mutta varsin juotava tuote kuitenkin. 

Kolmas oli näistä paras. Lähes väritön, kuivakka, viinimäinen, elegantti. Saattaisi olla jopa kotimaista omenaa? No ei aivan, mutta annan itselleni anteeksi ettei Luxemburg ollut siiderimaana erityisen tuttu. Ramborn oli itselleni ensimmäinen kosketus sinne suuntaan, eikä ollenkaan hassumpi sellainen. 4,74 € / 0,33 l on myös kova hinta, mutta juoma on parempi kuin Aval.

Viimeisenä maistossa oli pruuvin tylsin siideri. Voimakkaan omenainen, mutta hieman tylppä. Muistutti lähinnä Alkon siiderivalikoiman hinta-laatusuhdetaulukkoa aikanaan hallinnutta Ecussonia, mutta voisi tämä brittein saariltakin olla. Ja olikin. Dunkerton's Original Vintage. 9,24 € / 0,66 l on jotakuinkin edellisten tasoa, mutta ison pullon takia suurempi panostus. Itse ottaisin mieluummin Rambornin.

Jospa ensi kuussa saataisiin taas oluttakin Alkon erikoiserään? Jooko?

Ota Olut 2018

Mainio Ota Olut viettää jo kolmatta vuottaan ja tällä kertaa paikaksi oli vaihtunut aiempaa isompi ja saavutettavampi ravintola Fat Lizardin parkkipaikka aivan metroaseman kupeessa. Kolmatta päivää ei onneksi kuitenkaan vielä lisätty ohjelmaan. Missasin itse avauspäivän akateemisten juhlallisuuksien takia, mutta toisena päivänä oli paikalle tietysti tultava. 

Ota Olut - lauantain kaava alkaa itselläni asettumaan rituaalinomaisiin uomiin. Paikalle heti klo 12 alueen vielä kumistessa tyhjyyttään, lasiin joku kevyt ja helppo (tai "helppo") olut (tällä kertaa tämä) ja lángos viereen. Oli krapulaa tai ei, tästä se päivä käynnistyy.

Alue oli aika pitkään aika hiljainen, vaikka aamulla pelotellut sade kaikkosikin ennen ovien aukeamista eikä tullut koko päivänä takaisin. Cool Headillekin pääsi ilman jonoa. Laurean opiskelijavetoista ruokatiskiä johtanut Anikó tarjosi vegaaniruokaa arvioon ja kyllähän aina sen verran vatsasta tilaa löytyy. Vegewokki oli erinomainen, BBQ-wrap ja "oluen 3 kaveria" - niminen snacksilautanen varsin kehityskelpoisia annoksia. Hinta-kokosuhde oli kaikissa mainio ja runsaista lisämausteista plussaa. Toivottavasti vastaavanlainen tiski nähdään jossain tulevassakin oluttapahtumassa.

Aloitin päivän yksin mutta seurue kasvoi hiljalleen isommaksi ja isommaksi, joten lopulta maisteltujen oluiden määräkin nousi ihan kelvolliseen 27:ään, etenkin kun poistuimme jo vähän ennen kuutta kotona odottanutta koiranpentua hoitamaan. Kattaus oli mielenkiintoinen, hinnat kohtalaiset, meininki parasta. Onneksi iltaa kohden myös yleisömäärä oli jälleen hieman lisääntynyt, sillä Ota Olut kuuluu kiinteästi olutharrastajan syksyyn. Tämä tapahtuma tarvitaan myös ensi vuodelle.

Ota Olut 2018 Top 5:

1. NaparBCN / Laugar / Malte The Doom Series: Funeralopolis 4.1
2. Maistila Mango Tango 4.1
3. Cool Head Brew Deep Double Raspberry 3.9
4. Maistila Tirakisu 3.9
5. Tuju Hapan Kataja 3.9

Ota Olut 2018 kunniamaininnat:

Sakiškių Imperial Kvass 3.7
- Kvassi ilman makeutta ja sopivalla rungolla.

Sakiškių Sour Beetroot Ale 3.1

- Punajuurikeittoa festarin kovimmalla markkinoinnilla.

Hiisi Mitä Humalan Jälkeen? 3.9

- YUP - nimestä. Ja olutkin oli hyvä.

Anderson's Purple Panther 3.7

- Hedelmäpommijugurttia.