2.4.21

Hypekalja: Pien Brewing Thrillhouse

 


En yleensä pidä ylimitoitetusta hypestä jonkun oluen tai panimo ympärillä, saatika jaksaisi nähdä kovin suuresti vaivaa tällaisten oluiden hankintaan, kun paljon vähemmälläkin vaivalla saa tällä hetkellä esim. Olarin ördäreitä täynnä herkkuja. NEIPAboi - Hämeen Pien Brewing onnistui kuitenkin tekemään tässä poikkeuksen. Beergerin tilat ostanut ja siellä vihdoin panimotoiminnankin käynnistänyt Pien on alkanut tuoda ensimmäisiä oluitaan julki kesken koronakurimuksen, ja vastaanotto on ollut vähintäänkin positiivinen. Pien Brewing tulee tällä vauhdilla nousemaan Untappdissa Suomen panimokärkeen heti kun tuhat arvostelua tulee täyteen. Vaikka kotoa löytyy tällä hetkellä enemmän pienpanimo-olutta kuin kylmätiloihin mahtuu, päätin kuitenkin lähteä virusta uhmaten kohti Hämeentietä hakemaan myös Pienpanimo-olutta.

Olin paikalla toisena myyntipäivänä kymmenisen minuuttia ennen ovien aukeamista, ja siinä vaiheessa meitä oli jonossa kolme. Ennen tasaa jono ehti kasvaa yli kymmeneen henkeen. Pienen growlerit lienevät kaupungin kalleimmat (15 € + 3 € pantti / 1 l), mutta tämähän ei menoa haittaa. Matkaa suuren maailman hypehintoihin kuitenkin vielä on. Itse ostosuoritus sujui ongelmitta. Maksu yläkerran kassalle josta olisi voinut samalla lunastaa muitakin laatutuotteita jos jääkaapissa olisi yhtään tilaa, tuote kuittia vastaan alakerran panimolta suoraan kouraan. En tiedä onko alakerrasta joku toinenkin tie ulos, mutta minulle sitä ei kukaan ohjeistanut, joten kuljin samoja ahtaita kierreportaita pitkin takaisin ulos. Kaikilla oli maskit ja turvaväleistä pidettiin huolta.

Entäs se itse olut? Olihan se vaivan ja varmaan myös rahan arvoista. Ulkonäkö melko täsmälleen sitä mitä NEIPAlta haluaa, ja sama taso jatkui tuoksusta makuun ja sopivan muhkeaan peräkärriin. Sitrusta, ja vielä lisää sitrusta. Kuivahumalointi tasapainossa eikä hopburn häiritse liikaa, tosin itse en sille kovin herkkä yleensä ole. Maltaat tässä nyt eivät kauheasti tule esiin, mutta kaura tuo runkoon riitävästi tukevuutta, eikä katkeroakaan ole tosiaan unohdettu. Erinomainen tuote, jonka arvosanoissa ei ole kyllä tällä hetkellä yhtään ylimääräistä. Nähtäväksi vain jää, kauanko tämä taso pystytään pitämään?

****½ / *****

Etävierailu Olarin panimolle ja uutustölkit testissä

Tuskin olen ainoa joka on vuoden aikana ehtinyt täysin kyllästyä etätapahtumiin, vaikka aihe olisikin niin hieno kuin olut. Jotain on silti pitänyt yrittää keksiä että saisi kahden pyörityksessä olevan olutseuran jäsenille jotain toimintaa ja kytköstä seuraan. Suomen Olutseuran kanssa teimme hiljattain olutta, Olutkulttuuriseuran kanssa päätimme järjestää etävierailun panimolle. Koska jäseniä on paljon myös Jyväskylässä eivätkä kaikki käy Olarilla yhtä säännöllisesti kuin minä, ajatuksena oli myös esitellä panimoa tastingin lisäksi. Toimitin itse työmatkan ohessa oluita myös Jyväskylän jäsenille maisteltavaksi, sillä saatavuus on siellä hieman pääkaupunkiseutua heikompi, etenkin maistelun vetonaulan kohdalla, kun 5,5 % raja ylittyy.

Olarin myyntiässä Hanna oli kasannut meille maistelupackin ja lupautunut myös esittelemään panimoa. Canmanin vierailu oli sopivasti sattunut pari viikkoa ennen maistelua, joten saimme maistoon neljä uutuustuotetta tuoreena tölkissä. Hannan opastuksella aloitimme tietysti ensin tärkeimmästä, eli oluesta. Olen kerännyt raadin arviot oluille oman Untappd-kaverilistani arvioista.

Ensin maistettiin Maistilan ja Sonnisaaren kanssa yhteistyössä tehty 3 The Eazy Way Micro IPA. Voltteja vain 3,3 % ja makua vaikka muille jakaa. Hanna kertoi juoneensa tätä säännöllisesti julkaisusta alkaen, eikä ihme. Todella maukas ja ihmeen hyvällä rungolla varustettu micro, joka pesee usean heikomman panimon vahvemmat yrityksetkin helposti. Tätä saisi tulla lisää, ja muistaakseni onkin tulossa.

**** / *****

Raadin arvio: 3,62 (3+ - 4-)



Vielä ennen panimolla kiertelyä maistoon otettiin hengenvaarallisista graffittipaikoista nimensä ammentava Heaven Spot NEIPA. Hieman perinteisempää tykitystä tasan maitokaupparajalla, ja itselleni tämä oikeastaan toimi jopa hieman avausolutta heikommin. Se ei toki tarkoita että olut olisi ollut millään tavalla huono, päin vastoin. Se oli vain hieman vähemmän hyvä.

****- / *****

Raadin arvio: 3,74 (3+ - 4)

Sitten kierreltiin hetki ympäri panimoa, nähtiin kuuluisa lehmäpöytä ja ikääntynyt NHL-kiekkoilija, sekä kuultiin hieman hyshys-salaisia juttuja panimon tulevaisuuden tuotannosta. Milkshake IPA ei kuulunut suunnitelmiin. Kolmantena oluena avattiin vankilaviinistä nimensä saanut Tropic Pruno. Tämä nyt oli kuitenkin hieman perinteisestä prunoa hienommin käytetty, samalla hiivakannalla kuin panimon aiemmin tölkkiin julkaisema Caddy Sourville. Pidin jo Caddyssä happamuuden pehmeydestä, ja tässä se toimii vielä paremmin. Todella herkullinen pehmeän hapan nautiskelubörsta.

**** / *****

Raadin arvio: 3,64 (3+ - 3,9)


Maistelun vetonaula oli tietysti Suomen NEIPA-skeneä suvereenisti hallitsevan Hazy Hoodz - sarjan yhdestoista osa. Pitkästä aikaa tuli maistettua Hazy Hoodzia jotenkin muuten kuin hanasta tai growlerista. Itsehän ehdin tämän maistaa jo alkuviikosta Jyväskylän reissulla, mutta onneksi olin varannut kaksi tölkkiä. Tämä on nimittäin jo panimoltakin loppu. Ja olihan se hyvää siinä missä aiemmatkin. Tähän sarjaan voi luottaa.

****+ / *****

Raadin arvio: 3,82 (3½ - 4)


Mainio setti kokonaisuudessaan, onneksi saatiin prunoa ettei mennyt pelkäksi IPAksi sentään. Ammattilaisten raati laittoi oluet siihen järjestykseen mihin ammattilaisten kanssa voisi odottaakin - vahvimmasta heikoimpaan alkoholiprosentin mukaan. Tapahtuma oli onnistunut, ehkä tällaisen jaksaa vielä toisenkin ennen kuin panimoille alkaa päästä taas paikan päälle. Olutkulttuuriseuran kanssa onkin jotain vastaavanlaista isommassa mittakaavassa jo suunnitteilla keväälle...

1.4.21

Olvin kevään uutuudet

Olvi muisti jälleen ilmaisnäytteillä. Tätä nykyä näytteet tulevat Suomen Olutseuran hallituspestin kautta, mutta liekö tuolla niin väliä. Keväisessä näytepakkauksessa oli lageria, pari alkoholitonta ja pussi pähkinöitä. Otin koko paketin kerralla testiin.

Paketin vetonaula oli luonnollisesti Daring Daughter - sarjan uusi tulokas, West Coast Lager. Olvin craftimpi tuotanto on ollut melko onnistunutta kautta linjan. Daring Daughter lagersarja on ollut ehkä hieman maltillisempi kuin muut, ja tämä IPL-versio jatkaa samoilla linjoilla. Vähän hedelmäinen, sopivan katkera, mutta lähinnä puhdasta ja laadukasta peruslageria. Kyllähän tämän (lähes) koska tahansa ihan tavallisen bulkkilagerin yli valitsisi, mutta jää omassa olutpaletissani samaan väliinputoajan rooliin kuin muutkin saman sarjan tuotokset, eli tuskin tulee usein ostettua vaikka hyvä tuote onkin. Toivottavasti puree suureen yleisöön.

***½ / *****

Virossa Olvin omistamalla A. Le Coqilla tehty Fassbräuse on ollut jo jonkin aikaa markkinoilla, lyhyen Untappd - tutkimuksen perusteella ainakin yli vuoden, mutta tulee ilmeisesti Suomen markkinoille uutena. Fassbräuse, eli sanatarkasti hanasooda, ei varsinaisesti ole olutta, vaan Saksassa perinteinen hedelmän ja mallasuutteen sekoitus, jota tarjotaan alkoholittomana vaihtoehtona. Ja sitähän tämä on, tosin ihan onnistuneesti. Vähän maltaista sitruunalimonadia. Kyllä tällä paikkansa on, ja olen ostanut tuon näytteen jälkeen jo pari tölkkiä lisää.

***½ / *****

A. Le Coqilta tulee myös tämä, alkoholiton IPA. Oikein mainio tuote, joka ei ole ollenkaan vetinen tai vierteinen. Kevyt toki, mutta sitä on alkoholittomien kanssa vaikea välttää. Jotain se kuitenkin kertoo nousseesta tasosta tällä sektorilla, että tällainen melko virheetön alkoholiton IPA ei hätyyttele mitään huippuarvosanoja, vaikka vielä joitain vuosia sitten tämä olisi ollut varma hitti. No, saatan silti ostaa jos sopiva paikka tulee, koska tuote on kunnossa.

*** / *****


Entäs se pähkinämix? Pussi oli hieman yllättäen Hakaniemen kauppahallissa operoivan Mocca Maten pähkinäsekoitus. Jättimaissia, pistaasia, cashewia ja mantelia, mausteena vain öljyt, suolat ja paahto. Toimi kyllä erinomaisesti lagerin kaverina Suomi-Bosnia ottelua katsoessa. Mahdollista linkkiä Olviin en vielä onnistunut salapoliisityölläni kaivamaan, mutta kertokaa jos keksitte.

**** / *****