6.2.19

Runebergin päivän olutparitukset

Olutkulttuuriseuran helmikuun kuukausikokoontuminen osui Helsingissä Runebergin päivälle, joten teemallinen  yhteys oli ilmiselvä. Pidin lyhyen alustuksen oluen ja Runebergin yhteydestä ja toin syötäväksi torttuja - sekä itse tehtyjä että kaupasta ostettuja - ja kehotin jäsenistöä testaamaan makupareja.


Makuparitustestauksen vierailumme aikana saivat ainakin Himabisse Aprisour, Thornbridge Monyash, Vibrant Forest / Unity Symbiosis, Hanssens Framboos, Struise Black Damnation XXVI Froggy, sekä Prairie Paradise. Yhtään varsinaisesti surkeaa makuparia joukosta ei löytynyt, joskin intensiivisimmät eli Froggy ja Paradise hieman hukuttivat tortun alleen. Aprisour toimi hyvin, vadelmainen Framboos vielä paremmin. Hieman yllättäen myös Monyash - savuoluen makuparia tortun kanssa kehuttiin. Minusta maustebelgi Symbiosis oli toimiva, mutta kaikki eivät mielipidettä jakaneet.


Koska itse tehtyjä torttuja oli vielä kotona odottamassa, ostimme matkalta pari potentiaalista makupariolutta mukaan ja jatkoimme testausta. Aiempien blogitekstien ja illan testailujen perusteella päädyin ottamaan kevyehkön porterin, Fat Lizard Backdropin, ja vadelmaisen sourin, Cool Head / Orava Raznillan. Molemmat toimivat loistavasti. Backdrop toimi kahvimaisesti tortun vastapainona, kun taas makean vadelmainen Raznilla komppasi vadelmahilloa juuri niin hyvin kuin odotinkin. Kumpaa tahansa voin varauksetta suositella kansallisrunoilijaleivoksen kylkeen. Tai sellaista vastinetta jota nyt sattuu vuoden päästä kaupasta löytymään.

Kokeilkaa oluita myös leivosten kanssa, se kannattaa!

23.1.19

Tammikuun ruokaretki: Beerger

Telakkarannassa kesällä 2017 operoinut Beerger on vihdoin löytänyt vakituisemman kodin. Vaikka Telakkarannan sijainnissa oli jotain Keski-Eurooppaan viittaavaa charmia, on uusi sijainti Hämeenkadulla silti melkoisesti kätevämpi ja ennen kaikkea ympärivuotinen. Ruokalista on kasattu burgerien ympärille, mutta sisältää myös muita annoksia. 12 hanan olutlistaan on valittu pääasiassa hyvin ruokajuomaksi sopivia tuotteita ja olipa listalle ehtinyt jo yksi "oman panimon" tuote, vaikka panimolaitteita vasta asennellaan.
Omistajista Jussi Korkeela kävi juttelemassa mukavia pöydässämme ja kertoili panimokuvioista tarkemmin. Tosin ilman muistiinpanoja on vaikea sanoa kuka on mukana missäkin, mutta Beerger-ravintolan lisäksi ainakin Ice Beaver, Panema ja Cool Head kuuluvat kaikki tiiviiseen yhteistyörinkiin jossa omistussuhteita olisi varmaan paras kuvata jonkinlaisella verkkomallilla. Etko liittyy asiaan myös sen verran, että nyt hanassa ollut Beerger / Ice Beaver tuotos "Vieraissa" oli siellä pantu.

Vierailusta jäi seurueellemme kaikin puolin positiivinen kuva. Ruokia ei tarvinut odottaa erityisen pitkään ja kaikki oli todella hyvää. Testattua tuli ainakin gnocchit, kukkakaaliwingsit, ranskalaiset, muutama Beerger burger ja yksi portobelloburger, joka menikin maistamieni kasvishampurilaisten terävimpään kärkikastiin. Jälkkäriksi tilatun kahden hengen tarte tatin - annoksen jäätelöpallo oli vähän pienenlainen, mutta jos sen suurempaa valittamista ei löydy, vierailu on ollut onnistunut. Oluet pelasivat hyvin yhteen ruokien kanssa (joskin ravintolan omat olutsuositukset olivat vielä hieman puutteelliset) ja koirankin sai ottaa mukaan.

Tänne on tultava uudestaan, ja ensi kerralla jatkoille Panemaan.

18.1.19

Alkon tammikuun uutuudet sokkona

Uusi vuosi, uudet sokkopruuvit. Tällä kertaa maistettavana oli 14 olutta, sisältäen kaksi eri erikoiserää. Oluet on maisteltu ilman edes äsken mainittua ennakkotietoa erikoiseristä ja arvioitu ostaisin / en ostaisi - asteikolla, tosin tietämättä hintaa.


Olut 1. (Ambar 0,0% Gluten Free Lager)

Kirkas haalean kultainen, matalahko vaahto. Makea, viljainen. Vähän alkoholittoman oluen vibat tässä vaiheessa. Maku kevyt, makea, viljainen, hieman humaloitu. Ei tässä ainakaan paljoa prosentteja ole. Juotava, saunan jälkeen. En ostaisi.

Kyseessä olikin Ambar 0,0 % Gluten Free Lager, eli alkoholin lisäksi myös gluteeni on poissa. Samoin maku.


Olut 2. 
Tumma ruskea, kermainen ruskeahko vaahto. Näyttää kivalta, mutta tuoksu tuo maan pinnalle. Makeaa paahdetta ja viljaa. Ei juuri luonnetta. Maku ohut, makean paahteinen, jopa vähän tuhkakuppinen. Humalaa kivasti, mutta runko puuttuu tästäkin. Tipattomalle? En ostaisi.

Alkoholiton oli tämäkin, aiemmin varsin hyvänä pitämäni Big Drop Stout, joka palasi hieman maan pinnalle näin sokkona maistettuna. Juotava toki edelleen.

Olut 3.
Hieman samea kultainen, ei juuri vaahtoa. Tuoksu hedelmäinen. Makeaa mallasta ja humalaa. Suutuntumaa vain vielä vähemmän kuin edellisissä. Maku pelkkää humalaa, painotus katkerolla. Liian vaalea ollakseen Nanny State, mutta ehkä Drinkin' in the Sun? En ostaisi.

Kotimaista vähä-alkoholisen oluen osaamista, Mustan Virran St. Olaf Pale Ale 1,2 %. Alkoholimäärä on hieman omituinen, koska se on luultavasti liikaa tipattomille ja liian vähän muille, mutta ehkä tästä on esim. saunajuomaksi.

Olut 4. 
Lähes kirkas kultainen, tässä on taas vähän vaahtoakin. Tuoksussa mallasta ja humalaa, ei ihan yhtä makea kuin edellinen. Maku jälleen jokseenkin pelkkää humalaa, katkeroon kallistuen. Ei tässäkään mitään runkoa kyllä ole. Oma veikkaus edelleen alkoholiton, vaikka ei nämä ole ennenkään osuneet. En ostaisi.

Ei alkoholiton, mutta Poppelsin ensimmäinen folköl, Poppels Session Pale Ale. Ei mikään huippusuoritus, mutta ihan juotava.

Olut 5. 
Lähes väritön keltainen, hieman samea. Vaahtoakin on. Tuoksussa vahvasti sitruunaa. En ole ihan varma onko tämä riittävän hapan. Vähän radlerilta haiskahtaa. Ja siltä myös maistuu, paitsi runkoa on vieläkin vähemmän. Sitruuna maistuu lisätyltä sitruunamehulta, kun mallasrungosta ei ole sen kanssa kilpailemaan. Mikä lie alkoholiton radler. Kauppaan jää. En ostaisi.

Ei ollut alkoholiton tämäkään, mutta lähellä. Lowlander Yuzu & Grapefruit Gose. Kuulostaa oikein hyvältä teoriassa, mutta maku oli tosiaan lähempänä sitä alkoholitonta radleria. Saman panimon Poorter on huomattavasti parempi tuote, mutta siinä on sitten myös alkoholia.

Olut 6. 
Kirkas kultainen, aika tavallinen vaahto. Tuoksu erittäin makea, hieman toffeinen. Toimii ihan ok. Maku makeahkoa mallasta, suht reilusti humalaa. Tämä on jo ihan olut, mutta ei juuri säväytä. En ostaisi.

Kyseessä oli mainiosta etiketin sanaleikistä lisäpisteitä ansaitseva Burning Brothersin Pyro (πϱ) Pale Ale

Olut 7. 
Erittäin punertava ruskea kevyellä vaahdolla. Tuoksussa paljon punaista marjaa ja taustalla häivähdys jotain maltaista. Maku miellyttävän hapan, marjainen, vähän etikkainen. Jälkimaku taittaa kuitenkin enemmän marjamehun kuin hapanoluen suuntaan, ja siksi en ostaisi. Mutta joisin jos tarjottaisiin.

Muistelen tästä tykänneeni aika lailla enemmän ensi maistolla. Tämähän oli nimittäin Ballast Pointin Sour Wench marjaolut. Tällä kertaa ei siis kuitenkaan kolahtanut.

Olut 8. 
Hieman samea oljenkeltainen kevyellä vaahdolla. Omituinen tuoksu. Hedelmää, mallasta ja humalaa, mutta samalla jotain ammoniakkista. Maku ei myöskään ole ihan tavanomaisin. Aika viljainen, makea, kuitenkin hieman hedelmäinen ja katkeroakin on. Ei tullut kesää tästäkään. En ostaisi.

Oudolle tuoksulle löytyi selitys, Brunehaut Abbaye de Saint-Martin Blonde on nimittäin gluteeniton, kuten muutkin panimon tuotteet minun käsittääkseni. Välillä gluteeninpoisto tekee ihmeitä maulle, eikä pelkästään hyvällä tavalla.

Tässä vaiheessa tuoksu nousee nenään laseista jo pöytään kantaessa. Jokohan löytyisi niitä osumia.

Olut 9.
Kevyen samea kultainen tavanomaisella vaahdolla. Tuoksussa makeaa mallasta ja hedelmää. Saimaa Brewing Companyä olen tässä haistavinani. Sama tunnelma jatkuu maussa, tosin kyseessä lienee vain joku tuttu humalalajike. Maku melko katkera, makea, hedelmäinen. Aika toimiva oikeastaan. Tässä on voltteja jo enemmän kuin keskioluessa, otaksun. Ostaisin.

Ei aivan Saimaata tai edes kotimaista, mutta naapurista, ruotsalainen Poppels DIPA. Pruuvin ensimmäinen olut jota joi oikeasti mielellään.

Olut 10. 
Hieman samea meripihkainen, kevyellä ei aivan valkoisella vaahdolla. Tuoksu makeahkoa mallasta, karamellia, vähän hedelmää. Amber alen kulmilla ollaan. Vai ollaanko? Maku on nimittäin huiman katkera, hieman hedelmäinen, alkoholikin vähän puskee läpi. Taisikin olla triple IPA. Peräkärryä on niin että ilman pikku-e-korttia tähän ei kannata kajota. Ostaisin, silloin kun tällaiselle täysperävaunulle on tarvetta.

Ei taidettu ihan triplan puolelle mennä humalointia lukuunottamatta. Hornbeer Happy Hoppy Viking oli kyseessä ja meno oli vielä humalaisempaa kuin muistikuvani edelliseltä maistolta muutama vuosi sitten.

Olut 11. 
Jälleen hieman samea, nyt kullankeltainen. Vähän vaahtoa. Tuoksu melko heppoinen, vähän makeaa mallasta lähinnä. Maussa helppoa makeutta, hieman hedelmää, vähän katkeroa. Tai oikeastaan vähän enemmänkin. Ei huono, mutta jotain tästä puuttuu. En ostaisi.

Tämä oli Kees Double IPA. Keesin tölkit ovat aina hienoja, mutta oluet hieman hit and miss. Tämä ei päässyt hittisarakkeeseen.

Olut 12. 
Samea meripihkainen kevyellä vaahdolla. Tuoksussa pihkaa, mallasta, humalaa. Olisiko ihan rehti IPA? Jopa britteihin kallellaan. Makutesti vahvistaa arvion. Hieman hedelmäinen mutta enemmän pihkainen humalointi, reilusti mallasta, sopivasti katkeroa. Sellainen pieni mutta luotettava peräkärry perässä. Oikein maistuva. Ostaisin.

No, ei ehkä rehti, mutta maistuva kuitenkin. Ja briteistä. Tempest Marmalade on Rye sisältää kuitenkin sekä appelsiinia että inkivääriä. Hyvää kuitenkin.

Olut 13. 
Samea kullanoranssi paksuhkolla vaahdolla. Tuoksu erittäin miellyttävän hedelmäinen mallas. Vähän NEIPA-henkinen. Maku hedelmäistä mallasta, katkeroa melko vähän mutta kuitenkin tarpeeksi. Vähän alkoholi maistuu tässäkin. Joku vahvahko hazy IPA siis. Veikkaan kotimaista koska tuoreehko maku. Hyvää kuitenkin. Ostaisin.

Tämä olikin vanha tuttu Brewskivalilta, nimittäin O/O Muscles. Ei siis aivan kotimaasta, mutta naapurista kuitenkin. Edelleen erinomaista, jos ei ihan yhtä hyvää kuin Brewskivalilla.

Olut 14. 
Viimeistä viedään. Erittäin tumma punaruskea vaaleanruskealla vaahdolla. Tuoksussa makeaa paahteista mallasta ja kahvia. Ehkä vähän vaniljaa. Maku harmillisen kevyt, makeaa paahteista mallasta, kahvia, vähän humalaa. Ihan juotava, mutta ehkä kuitenkaan en ostaisi.

Ja tämä oli Sori Coffee Gorilla. Tämänkin muistelen maistuneen paremmalta aikanaan, mutta juohan tuota edelleen. 

Taso ei ollut kova, sillä 14 oluesta ostoskoriin olisi saanut tarttua vain neljä. No, säästyypä rahaa.

Alkon tammikuun uutuudet top 5:

1. Tempest Marmalade on Rye, 3.9/5, 6,73 € / 0,33 l
2. O/O Muscles, 3.9/5, 6,46 € / 0,33 l
3. Hornbeer Happy Hoppy Viking, 3.7/5, 8,18 € / 0,5 l
4. Poppels DIPA, 3.4/5, 4,98 € / 0,33 l
5. Sori Coffee Gorilla, 3.3/5, 3,99 € / 0,33 l

Kolme erittäin hyvää olutta ja kaksi ihan hyvää, mutta nyt on minunkin pakko myöntää että hinnat ovat aivan sikamaiset. Etenkin Ruotsin ja Tanskan tuliaisissa. Ovathan ne kalliita maita, mutta myös lähellä. En ole enää varma siitä "ostaisin" - arviosta muiden kuin Poppels DIPAn kohdalla, jos edes sen.

Alkon tammikuun uutuudet hinta-laatu-suhde top 5:

1. Mustan Virran St. Olaf Pale Ale 1,2 %, 2.4/5, 2,20 € / 0,33 l, 0,36 p / € / l
2. Ambar 0,0 % Gluten Free, 1.9/5, 1,82 € / 0,33 l, 0,34 p / € / l
3. Big Drop Stout, 2.7/5, 2,99 € / 0,33 l, 0,30 p / € / l
4. Burning Brothers Pyro Pale Ale, 2.7/5, 4,54 € / 0,473 l, 0,28 p / € / l
5. Sori Coffee Gorilla, 3.3/5, 3,99 € / 0,33 l, 0,27 p / € / l

Eihän tuo kovin hyvältä näytä. Ei siitä siis enempää.

Loppuun vielä ilmoitusluontoista asiaa. Käsityöläisoluet tulevat myöhästymään (ainakin) viikolla alkuperäisestä julkaisupäivästä ja rivien välistä oli luettavissa että tuskin kaikki ovat vielä edes 11.2. hyllyissä. Saapa nähdä ehdinkö noita 15.2. pruuviin maistelemaan vai maistanko vasta perinteisessä maistelusessiossa ystäväpiirin kanssa.


17.1.19

Olvin "uutuudet"

Olvilta tuli yhtäkkiä yllättäen paketti, ja vieläpä samana päivänä kun #valkoinenkurittaja saapui sotkemaan pääkaupunkimme liikenteen. Tämä ei voinut olla sattumaa!* Hieman yllätyin kun paketissa odotti III, Export, Tuplapukki ja Fizzin Original Dry. Hetkinen!



Kyseessähän oli tietenkin Olvin uuden pullotyypin julkaisu. Tämä minimalistinen etiketti läpinäkyvällä pohjalla ei ole Olville ihan uusi juttu, sillä joissain A le Coq brandin tuotteissa tätä on käytetty jo pidemmän aikaa, mutta silti sanoisin että lopulta ihan toimiva uudistus. Mihinkään massakulutukseen tällä ei selvästikään pyritä, koska ne markkinat kuuluvat tölkkimonipakkauksille, mutta todennäköisesti Olvin tavoitteena on saada uusi pullo tarttumaan yksittäistä olutta hakevan ostajan mukaan. Eikä se huono ratkaisu olisikaan, kyllähän Olvin lager pärjää vertailussa ainakin kotimaisiin pienpanimolagereihin. Nytkin III ja Export menivät kuvan oton jälkeen saunajuomana oikein mainiosti. Tuplapukki ei niinkään... Ruskea nauha III:n kaulassa on aika heikosti mietitty ruskeaan pulloon, mutta muuten positiivinen muutos.


* Voihan, pöhkö. Ja oli.

13.1.19

Craft Beer Winter Wonderland 2019


2018 oli täynnä oluttapahtumia, mutta ei tämä uusi vuosikaan ainakaan kovin hiljaisesti aloita. Olutfestarivuosi saatiin käyntiin jo tammikuun alkupuoliskolla kun Cool Head toi talven ihmemaan Korjaamolle. Missasin kesäversion tapahtumasta, mutta nyt ei ollut mitään hyvää tekosyytä joten paikalle oli mentävä.



Ihmismassa tuli vastaan jokseenkin heti ovesta sisään päästyäni, perjantaina noin klo 17. Tungokseen sai tapahtumassa tottua, sillä vaunuhalli ei ole mikään erityisen iso tila. Etenkin pääsalissa eteneminen oli välillä lähes mahdotonta. Onneksi kuitenkin myös vaunumuseon puoli oli auki ja siellä mahtuikin hieman tilavammin nauttimaan oluitaan. Istumapaikkoja oli vain onnekkaimmille.


Itse asiassa eli olutlistoissa oli otettu onnistuneesti mallia mm. Tallinnasta. Paria poikkeusta lukuunottamatta panimoilla oli neljä olutta per päivä ja lista vaihtui toiselle päivälle. Joillain hanoja oli vain kaksi ja puolessa välissä päivää tehtiin vaihto, mutta useimmilla kaikki neljä olivat koko ajan tarjolla. Maksujärjestelmä oli erittäin käyttäjäystävällinen, kun yhdellä 3 € drinkkilipulla sai 15 cl kaadon olutta kuin olutta, kahdella lapulla 30 cl lasin täyteen. Pitkiä jonoja ei kertynyt mihinkään muualle kuin ulko-ovelle.



Cool Head haki tapahtumaan myös vapaaehtoisia ja päätyin tarttua tarjoukseen. Olin sitten perjantain iltavuorossa ensin Fuerst Wiacekin ja myöhemmin Cool Headin tiskin takana kaatamassa olutta mukeihin. Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä kokemus. Paljon mukavaa panimoväkeä, maistiaisia hyvistä oluista ja iloisia asiakkaita. Toivottavasti tilaisuus tarjoutuu joskus jatkossakin.


Kaiken kaikkiaan oikein miellyttävä tapahtuma. Tungosta oli, mutta sen kanssa pystyi elämään. Yleisömääristä voi päätellä että oluttapahtumalle Helsingissä keskellä talvea oli tilausta, joten toivottavasti ensi vuonna päästään kokemaan vieläkin parempi versio tästä tapahtumasta! Maistoin tapahtuman aikana kokonaiset 47 olutta, joiden parhaimmisto tässä.

Craft Beer Winter Wonderland 2019 Top 5:

3. Tuju Vermont Ravit 1/19 4.1/5
4. Malmö 8th Anniversary 4.1/5
5. Cool Head Brew Naked Sauna Sour 3.9/5

Muut 3.9-oluet maistojärjestyksessä:

Sonnisaari Synkkä Aasi
Alefarm Table Beer
Cool Head Brew Deep Double Apple Crumble
Cool Head Brew / Beerbliotek Polar Night Cap
Brew Your Mind Human Experiment Four
Lervig / Basqueland Pepper Johnson
Cool Head Sloe Haven
Lervig SuperSonic

Loput kuvat Flickrissä.

29.12.18

Olutblogisessiot #10 - Laatu, renki vai isäntä?


Anikó alusti viimeisimmän blogisession ja tyhjensi alustuksessa pajatson melko totaalisesti. Epäreilua, sanoisin. Laatu-sana ymmärretään monella tavalla, mutta minusta useimmat niistä ovat yksiselitteisesti väärin. Laatu ei kerro mitään oluen monipuolisuudesta tai edes maukkaudesta. Se kertoo siitä että on tehty juuri sitä mitä on yritetty ja pystytään toistamaan sama mielivaltaisen usein. Ehkä mielenkiintoisempi kysymys onkin, onko tämä itseisarvo? 

Halutaanko siis aina tavoitella maksimaalista laatua? On totta, että vahingossa saavutettua makuelämystä ei arvosta samalla tavalla kuin tarkoituksella tehtyä, ja maun merkittävä vaihtelu samanlaisen etiketin takana laskee nopeasti luottamusta ks. etikettiä kohtaan. Mutta jos pyritään maksimoimaan laatu, tehdään todennäköisesti melko tylsiä tuotteita. Suuret teolliset panimot ovat ilmiselvästi kaikkein laadukkaimpia. Valtavia määriä täysin tasalaatuista ja virheetöntä olutta tuotetaan jatkuvasti, vaikka reseptiä pitäisi kesän kiireissä vähän muokatakin. Maksimaaliseen laatuun päästäisiin myymällä vettä.


Karkeasti yleistäen voidaankin sanoa että mitä monipuolisempiin makuelämyksiin pyritään, sitä suurempia riskejä on otettava. Makupommeissa toki monet virhemaut jäävät piiloon, mutta etenkin reseptiä kehitellessä lopputulos on epävarma. Laatua ei tietysti silloinkaan kannata unohtaa, päinvastoin, mutta se on tukemassa prosessia, ei ohjaamassa sitä. Perinteiset lambicpanimot ovat todennäköisesti päätyneet lopputuloksiinsa alunperin vahingossa, laadusta välittämättä. Mutta lopputuloksen osoittauduttua hyväksi toiminta on ollut äärimmäisen laadukasta eikä mitään ole muutettu. Jopa hämähäkinseitit ovat pyhiä, ettei laatu kärsi.


Mihin tällä kaikella nyt sitten pyrittiin? En oikeastaan tiedä. Oleellista olisi ehkä ymmärtää mitä laatu on ja milloin oluen kohdalla on kyse laadun puutteesta ja milloin panimomestarin olutmaku on vain erilainen kuin sinulla. Ja samalla pitää mielessä että laatu, kuten mikään muukaan yksittäinen asia, ei ole kokonaisuutta tärkeämpi.

6.12.18

Kahdet pienet olutjoulut


Itsenäisyyspäivän aattona päädyin kaksiin olutaiheisiin pikkujouluihin, kun samaan aikaan Helsinki Beer Festivalin organisaatio vietti pikkujouluja Jätkäsaareen hiljattain auenneessa Uudessa Saunassa ja olohuoneeni One Pint Pub vietti perinteisiä pikkujouluja. HBF:n pikkujouluissa kovin vetonaula oli 11 vuotta vanha Schlafly Reserve, jota oli tarjolla avokätisinä maisteluannoksina.



Pääsimme liikkeelle vasta samoihin aikoihin kun Schlaflyt oli määrä avata tarjolle, joten suuntasimme ensin Uuteen Saunaan. Ruokaa ja juomaa oli vielä reilusti jäljellä, samoin t-paitoja. Ainoastaan ilmaiseksi hanasta jaeltu märzen oli päässyt loppumaan. Saunan "baarin puoli" vaikutti oikein mukavalta ja siellä voisi jatkossa pistäytyä vaikkei olisi saunaan menossakaan. Hanavalikoima oli hyvä ja HBF:n väki oli tuonut melko muhkean pullovalikoiman paikalle. Saa nähdä mihin tilaan pullokaappi stabiloituu normaalisti.



Seuraavaksi suuntasimme Pinttiin, joka oli odotetusti aivan julmetun täynnä. Missasimme pikkujoulujen tarjoushinnat muutamalla minuutilla, mutta hyvät välit omistajaan auttoivat asiaa sen verran että yhdet tarjoustuopit meille vielä kaadettiin. Sen pidempään emme aivan täyteen ahdetussa pubissa viihtyneetkään, vaan vietimme loppuillan juuri sopivalla täyttöoasteella operoidussa Uudessa Saunassa. Ilmaiset oluet ja tarjoushintaiset Hof Ten Dormaalin pullot tekivät tehtävänsä ja ilta päättyi hilpeissä merkeissä. Onneksi kotimatka ovelta ovelle oli vain noin 200 metriä, josta selvisimme kunnialla.