30.10.20

Olutkulttuuria maakunnista: Sotkamo

Imatran jälkeen matka jatkui Kuopioon, mutta koska siellä tuli käytyä vain Maljassa, joka ei tarjoa kovin kattavaa katsausta Kuopion pubiskeneen vaikka hieno paikka onkin, siirrytään blogissa seuraavaan kohteeseen, eli Sotkamoon. OK, ei itse asiassa käyty itse Sotkamossa yhdessäkään pubissa, koska majoituimme Vuokatin kupeessa, mutta tuskin Sotkamosta mitään tätä parempaa löytyy.

Panimot



Haapala Bed & Breakfast. Tämän takiahan me Sotkamoon / Vuokattiin tulimme. Kuva yllä on otettu Vuokatin huipulta, joten lähellä rinteitä ollaan, jos nyt ei ihan laskuetäisyydellä. Kyseessä on oikein miellyttävä majoituspaikka, jonka keittiö tarjoilee ruokaa läpi päivän, ei vain aamiaista. Oluet ovat, kliseistä ilmausta käyttääkseni, oikein juotavia. Tyyleissä on kuitenkin ajoittain lähdetty vähän kokeilevampaankin suuntaan. Nytkin hanasta löytyi golden alen, blonde alen ja ruis-IPAn rinnalta panimosima, kuusenkerkkä pale ale ja terva-stout.

Baarit



Haapalan ravintola on myös sen verran mukava, ettei minkäänlaista hinkua siirtyä muualle päässyt syntymään. Ravintola tosin oli etenkin koronarajoituksiin nähden melko täynnä ja jouduimmekin odottamaan ruokia melko pitkään, mutta ruoka oli erittäin hyvää ja olut halpaa, hyvää ja lähellä tuotettua.

Haapala on yksinkin riittävän hyvä syy lähteä Sotkamoon. Jos vielä sattuu pitämään talviurheilusta, vieressä on siihen erinomaiset puitteet. Talvikaudella kyllä epäilisin varaustilanteenkin olevan hieman haastavampi kuin keskellä koronasyksyä.

Sarjan aiemmat osat: 

Forssa
Hämeenlinna
Iisalmi
Imatra
Loviisa
matka Iisalmeen
Mikkeli
Nurmijärvi
Oulu
Pori
Rovaniemi
Vaasa

27.10.20

Olutkulttuuria maakunnista: Imatra

Matkamme jatkui länsirannikolta hieman idemmäs. Tai oikeastaan aika paljon idemmäs. Kohteena oli, mikäpä muukaan kuin Imatra. Tulimme Imatralle yksinomaan komean valtionhotellin takia, mutta olihan tämän kokoaan tunnetumman kaupungin pubitkin käytävä läpi.

Panimot

Heh, ei nyt sentään. Lähin panimo olisi Tuju Lappeenrannassa. Laitila on sentään tehnyt paikalliselle jääkiekkojoukkueelle Keski-Ketterä nimisen oluen, joka lienee se paikallisin tuote.


Baarit





Aloitimme Pub Vahdista, joka oli ihan sympaattinen pikkukaupungin kuppila. Koffia sai formuloiden aikaan alennushintaan. Jekkupyörä jäi kuitenkin pyöräyttämättä. Lähes naapurista löytyi hyvin hämmentävä Osmo's Cosmos Bar, jossa haisi oven edessä polttavien tupakka. Seinältä löytyi Liverpoolin lippua ja ruutulippua, ja baarissa oli sekä karaokepuoli että jonkinlainen yökerhotyrmä. OC:stä matka jatkui vielä varsin miellyttävään Street Cafehen ja aivan nyt kuivana nähdyn kosken vieressä sijaitsevaan Kuohuun. Myös valtionhotellin aulabaari oli oikein miellyttävä, sillä uuden tupakkalain lopetettua sikarinpolton siihen tarkoitetussa salongissa, tuo salonki on nykyään varsin viihtyisä tila nauttia olutta, ilman savun hajua.

En tiedä kävikö meillä poikkeuksellisen hyvä tuuri, mutta ainakin yhden illan vierailulla Imatra vaikutti oikein mukavalta pieneltä kaupungilta. Olutvalikoimaakin löytyi kohtalaisesti. Tujua oli pullossa OC:ssä ja yhden hanan verran hanassa Street Cafessa. Vahdin erikoisuus oli Cool Head ja baarimikko kehuskeli saaneensa Jaipurin paikan vakiovalikoimaan. Ja koska keskusta on todella pieni, kaikki on lyhyen kävelymatkan päässä. Alla vielä kävelykadulta löydetty tienviitta, joka näyttää kaikki Imatran paikat.



Sarjan aiemmat osat: 

Forssa
Hämeenlinna
Iisalmi
Loviisa
matka Iisalmeen
Mikkeli
Nurmijärvi
Oulu
Pori
Rovaniemi
Vaasa

26.10.20

Olutkulttuuria maakunnista: Pori

Vaasasta matka jatkui tietenkin Portland...Poriin. Tämä oli rehellisyyden nimissä ainoa oluen takia valittu matkakohde. Pori on kiinnostanut minua olutkohteena jo kauan ja tämä reissu tarjosi hyvän syyn käydä se ensi kertaa kokemassa.

Panimot





Panimoitahan Porista löytyy, ei sitä turhaan kutsuta Suomen Portlandiksi. Minun tietojeni mukaan niitä on neljä. Moose on the Loose, Ruosniemi, Beer Hunter's ja Rocking Bear. Kaikki saatiin toki mahdutettua aikatauluun, joskin Beer Hunter'siin tutustuttiin baarin kautta. Vaikka uudemmat tulokkaat hirvi ja karhu jäävätkin ehkä kokeneempien panimoiden varjoon, löytyy molemmilta myös erittäin hyviä tuotteita. Varsin pätevä nelikko, joka ei monenkaan kotimaisen kaupungin panimotarjonnalle kalpene.

Baarit






Ensimmäinen baari eli Beer Hunter's tulikin jo mainittua. Paikkahan on hyvän maineensa veroinen. Toinen paikka johon Porissa käydessään täytyy suunnata, on Winston. Vaikka paikka onkin sporttipubi, löytyy sieltä myös varsin mainio olutvalikoima ja miellyttävä takatila kirjahyllyineen. Winston on myös tunnettu vuosittaisesta olutfestivaalistaan. Ja jos pitää urheilun katsomisesta, siihen puitteet ovat todellakin kunnossa. Yhtä komeaa kisakatsomoa en ole muualla nähnyt. Winstonin jälkeen kävimme vielä Havanassa, joka oli tyyliltään hieman kahdesta aiemmasta poikkeava mutta myös valikoimaltaan ja tunnelmaltaan mainio. 

Monta hyvää panimoa, mukavia olutpubeja, ja kävelymatkan päässä keskustasta kaunis Kirjurinluoto. Kyllähän Porissa aivan mielellään vierailee. Ainakin näin korona-aikaan kun porilaisia ei kaupungilla juuri näkynyt. En ota kantaa siihen mihin suuntaan he olisivat arviota kallistaneet, kun kokemusta ei liiemmin ole.

Sarjan aiemmat osat: 

Forssa
Hämeenlinna
Iisalmi
Loviisa
matka Iisalmeen
Mikkeli
Nurmijärvi
Oulu
Rovaniemi
Vaasa

25.10.20

Olutkulttuuria maakunnista: Vaasa

Kävimme vaimon kanssa syksyisellä kesälomareissulla ympäri Suomea. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Suomen koronapääkaupunki Vaasa. Emme antaneet tämän häiritä tehtyä suunnitelmaa, mikä olikin ihan hyvä veto, sillä uutisointi oli säikäyttänyt Vaasan ehkä Suomen turvallisimmaksi kaupungiksi vierailla: kaikilla asiakaspalvelijoilla oli maskit ja muita asiakkaita ei oikeastaan ollut.

Panimot


Koska keskityimme matkamme aikana vierailemaan eri pienpanimoilla, nämä matkalta kertyneet koosteet on hyvä aloittaa siitä. Vaasasta näitä löytyy kolme. Bock's Corner Brewery, Kvarken Brewery ja NP Brewers, jossa NP on lyhenne sanasta nakupelle. Bock's sijaitsee hieman syrjässä keskustasta, mutta matkanteosta palkitaan oikein viihtyisällä panimoravintolalla. Valitettavasti vain ruoan taso ei ollut kovin kummoinen ja eri lähteistä kuulemieni tietojen mukaan Bock'silla on henkilökunnalla ollut sen verran heikot oltavat, että asiansa osaavia löytyy nykyään lähinnä panimon puolelta. Siellä kuitenkin ne asiat osataan, joten ostin jokusen pullon mukaan. Kvarken on toki vielä kauempana, Raippaluodolla. Ajoimme siitä ohi sattumalta, mutta panimoravintola ei ollut tuolloin auki. Käyminen todennäköisesti kannattaa, sillä keskustassa maistamamme Kvarkenin oluet olivat erinomaisia. Niiden perusteella panimo on jopa hieman Bock'sia parempi. NP Brewersin puolestaan omistaa ilmeisesti sama yhtiö joka pyörittää kaupungin ykkösravintolaa Gustav Wasaa, joten heidän tuotteitaan maistoimme siellä. Hanat olivat jostain syystä "epäkunnossa", mutta pullotuotteita oli sentään tarjolla. Oluiden taso oli heikompi kuin kahdella muulla, mutta ei kuitenkaan erityisen heikko.

Baarit



Olimme saaneet paikalliskontaktilta vinkin, että Little Pub olisi Vaasan jokseenkin ainoa käymisen arvoinen pubi, joten suuntasimme toki sinne. En voi kommentoida onko se ainoa käymisen arvoinen, mutta se nyt ainakin on käymisen arvoinen. Hyvä valikoima ja mukavaa ja asiansa osaavaa henkilökuntaa. Paikka on, etenkin terassikauden ulkopuolella, nimensä mukaisesti pieni, mutta nythän siellä oli luonnollisesti meitä lukuunottamatta tyhjää. Kävimme myös The Old Irish Pubissa, josta erittäin epävirallisten lähteiden mukaan korona opiskelijabileiden muodossa Vaasaan saapui. Nyt olimme ainoat asiakkaat ja musiikkikin laitettiin ihan meitä varten soimaan. Olihan se hieman hassua juoda kahdestaan olutta hallimaisessa tyhjässä pubissa, mutta henkilökunta oli ainakin mukavaa. Olivat tosin kaupungin ainoat asiakaspalvelijat jotka eivät käyttäneet maskia.

Lyhyellä kosketuksella Vaasa antoi oikein positiivisen kuvan itsestään. Kolme panimoa on tämän kokoiseen kaupunkiin paljon, joten vaasalaisilla on senkin suhteen pullat hyvin uunissa. En nyt tiedä voiko Vaasaa sentään suositella matkakohteeksi, mutta voisi ihminen huonompaankin paikkaan joutua.

Sarjan aiemmat osat: 

Forssa
Hämeenlinna
Iisalmi
Loviisa
matka Iisalmeen
Mikkeli
Nurmijärvi
Oulu
Rovaniemi