8.1.20

Nilkko taproom



Olin tuttuun tapaan viettämässä joulua Mikkelissä ja olin sattumalta kuullut työkavereilta, että mäntyharjulaisella Nilkko brewingillä on taproom hyvin lähellä Mäntyharjun rautatieasemaa. Junamatka Mikkelistä kestää huimat 23 minuuttia ja maksaa 5 € suuntaansa, joten mikäpä olisikaan parempi tapa viettää välipäiviä kuin matkata illaksi junalla lähipitäjään paikallista olutta maistelemaan.


Kohdalle osui jokseenkin koko loppuvuoden kylmin ilta, mutta kävelymatka oli tosiaan yhtä lyhyt kuin mainospuheissa oli kuvailtu. Teollisuushallin sisäpihalta löytyi viihtyisän näköinen terassi, joskin terassikeleissä oli vielä parantamisen varaa, joten suuntasimme sisälle.


Yksinkertainen vanerisisustus höystettynä valoilla ja eläinaiheisilla koristeilla toimii Nilkolla mainiosti ja taproom on yllättävänkin viihtyisä, ottaen huomioon että se on vain kahdella vaneriseinällä teollisuushallin kulmaan rajattu alue. Hanoja on kuusi, jonka päälle pullokaappi josta löytyi myös Pikkulinnun maahantuoma pieni mutta laadukas tuontivalikoima. Näihin emme kuitenkaan tällä lähiolutmatkalla koskeneet. Väkeäkin paikalla oli ihan kohtalaisesti, vaikka taproom on alle kuuden tuhannen asukkaan kylän taajama-alueen laidalla. Mäntyharju kuuluu niihin Suomen kuntiin joissa mökkejä on enemmän kuin vakituisia asukkaita, joten kesällä vilinä on kuulemma hieman toisenlainen, niin baarin puolella kuin kaupassakin. Onpa Nilkolla kaksi omaa kesäfestariakin, joista toiseen voisi ottaa tavoitteeksi käydä ensi kesänä tutustumassa.

Niin ja ne oluet? Ei mitään säväyttävää, mutta oikein juomakelpoisia jokainen. Juuri sellaista perushyvää virhemaut välttävää tavaraa jota lähipanimoltaan toivookin. Pääasiassa kesäisempään makuun, mutta Mettä - stout upposi kyllä näin talvipakkasillakin.

Jos junamatkasi kulkee Mäntyharjun ohi, ota siihen vaihto. Kahden peräkkäisen junan välissä ehdit hyvin pyörähtää Nilkolla välioluella.

No comments:

Post a Comment