6.4.20

Growler - aikakauden alku


Vaikka kevät on koronan takia ollut pienpanimoille ja koko olutkulttuurille varsin synkkää aikaa, on tälläkin pilvellä ollut hopeareunus. Kaksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa panimoa on nimittäin alkanut myymään olutta growlereissa. Oletan että suunnitelmia oli jo ennen koronaa, mutta ehkä niiden toteuttaminen on tästä hieman aikaistunut. Taustoitetaan sen verran, että baarien saadessa mahdollisuuden ulosmyyntiin viimeisimmän alkoholilain uudistuksen myötä moni mietti alkaisiko nyt growlerien aikakausi, mutta tämä torpattiin lainsäätäjän puolelta nopeasti. Baareille growlermyynti ei edelleenkään ole laillista, mutta panimoille on, kunhan astia täytetään ja suljetaan panimotilan puolella. Näin pulloon saatu tuote säilyy hyvänä selvästi vähemmän aikaa kuin perinteiset pakkausumuodot, mutta astiakoko saadaan suuremmaksi ja tuoreudesta voi olla varma. Ja keksin kyllä kauheampiakin kohtaloita kuin suuren olutastian tyhjennys viikonlopun aikana.

Missasin historiallisen avausviikonlopun koska en kehdannut poistua kotoani tauteja uhmaamaan pelkän oluen perässä, mutta viikkoa myöhemmin oli asiaa töihinkin niin kävin hakemassa Olarilta "pienet" (0,75 l) growlerit ja sain seuratoverin toimittamana viikkoa myöhemmin growlerien makuun päässeeltä Bryggeriltä "pienen" (1,0 l) growlerin. Yhtäkkiä minulla olikin 2,5 l olutta jotka piti juoda viikonlopun aikana pois.


Aloitetaan toki näillä ensin markkinoille ehtineillä. Olarin Hazy Hoodz 6 on olut josta olisin ollut luonnollisesti kiinnostunut muutenkin, mutta tuoreena growlerissa tämä oli pakko-ostos. Hazy Hoodz - sarjan taso on vaihdellut hieman, mutta suurin osa on ollut erinomaisia ja heikommatkin kelvollisia. Tämä meni luonnollisesti sinne parempaan päähän, etenkin näin tuoreena. Hopburnia hieman, mutta itseäni se ei koskaan ole liiemmin häirinnyt. Hyvää NEIPAa.


Jos edellinen oli moderni mehuIPA, niin tämä toinen olikin sitten sieltä perinteisemmästä päästä. Olarin Mic Check Series: North West Coast IPA on sellainen katkeroon ja pihkaan nojaava jenkki-IPA, jollaisten tekeminen on jostain syystä jäänyt aika vähiin viime vuosina. Se on sääli, sillä tämä oli kerrassaan loistava olut. Vielä parempi kuin edellinen. Ja toki tuoreena parhaimmillaan. Ai että.


Bryggeri Helsinki kuuluu niihin panimoihin joiden oluista tulee aika säännöllisesti pidettyä, mutta koska en kovin usein kulje olustelumielessä torikorttelien suunnalla, Bryggerin oluita ei kovin usein tule maisteltua. Growler oli kuitenkin riittävän hyvä syy hankkia tämän panimon tuotetta käsiin ja olihan hienon pullon sisällä myös hyvää olutta. Bryggeri Helsinki Tartan on hieman hedelmäinen ja reilun pähkinäinen ja maltainen skottiale, joka sopii loistavasti tällaisen "välikelin" juomaksi kotisohvalla nautittavaksi. Tämä on ehkä kahta muuta vähemmän tuoretuote, millä tarkoitan lähinnä sitä että toiminee yhtä hyvin myös muissa pakkausmuodoissa jos tulee sellaisenaan tarjolle.

Vahva suositus molemmille growlermyynneille, kuten näille ja muille paikallisille panimoille muutenkin. Lisätiedot hinnoista, panteista, ym. (Bryggerillä ei haluta pulloja takaisin, siksi pieni pantti) Olarin ja Bryggerin verkkokaupoista.

No comments:

Post a Comment