29.11.18

Olutkulttuuriseuran vuosijuhla 2018

Olutkulttuuriseura juhli 9-vuotisjuhlaansa syntypaikallaan Jyväskylässä. Juhlan yhteydessä pidettiin myös seuran syyskokous. Allekirjoittanut ei onnistunut pääsemään irti vallan kahvasta ja jatkaa puheenjohtajana, muun hallituksen kokoonpano meni kuitenkin kokonaan uusiksi. Mukaan kokoonpanoon tulivat ex-puheenjohtaja, nykyinen presidentti Välimaa, perustajajäsen Tyni, seuran jäseneksi samana päivänä hyväksytty Hassinen, varajäsenenä tähän asti toiminut Nevalainen ja Helsingin vakiokalustoon kuuluva Munde. Kamreeriksi vaihdettiin hallituksesta karannut Pänkäläinen. Tästä lisää seuran sivuilla lähitulevaisuudessa.

Juhlapaikkana toimi tällä kertaa hämäävästi nimetty Palokan Punainen Pirtti, joka ei ole lähelläkään Palokkaa vaan aivan keskustassa Ilmarisenkadulla. Juhla alkoi mahtipontisella ilotulituksella, jonka Jyväskylän kaupunki oli (oletettavasti) kunniaksemme järjestänyt. Pirtin tila oli tarkoituksiimme oikein sopiva ja tarjoiltu ruoka hyvää. Ruokajuomina nautittiin pääasiassa Hiisin lahjoittamia oluita ja jäsenten tekemiä kotioluita, joista kaksi kilpaili myös seuran vuosittaisessa kotiolutkilpailussa. 

Tuomareina toimineet ammattilaiset Hannu Nikulainen ja Mika Laitinen arvioivat molemmat Jyväskylän osaston mustikka-lakritsi-korianteri belgian strong alen Mustan Pekan hieman Stadin Stydeintä Stouttia (vanilja-kaakaonibs-laktoosi) paremmaksi. Myös yleisöäänet menivät voitoin 9-5 (2 tasapeliä) Jyväskylän suuntaan, joten 50 € lahjakortti Panimonurkkaan päätyi Panimo Duunin haltuun. Voittajia olivat kuitenkin kaikki paikalla olleet jotka pääsivät näitä juomia nauttimaan. Onnistuneita tuotoksia molemmat.


Itse pidin esitelmän Eino Leinon elämästä, joka löytyy seuran esitelmäarkistosta. Duunin Pekka ja Jouni tarinoivat olutmatkastaan Lofooteille. Kotiolutkisan tulokset saatiin julkistettua juuri ennen tilavarauksemme päättymistä, minkä jälkeen matka jatkui Mustan Kynnyksen 8v-syntymäpäiväjuhlien kautta Vihreään Haltiattareen, josta se oli syyskokouksen muodossa tänään myös alkanut. Ympyrä sulkeutui.

2 comments:

  1. Kai se pirtti oli edes punainen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luonnollisesti täysin valkoinen. Ja eri puolella katua kuin Google Maps näyttää.

      Delete