13.8.19

Oulunkylä - täältä pääsee pois

Kaksi vuotta sitten kävimme Olutkulttuuriseuran kanssa vaeltamassa läpi Olari trailin. Aika oli vihdoin kypsä uudelle kaupunginosaexculle, joka suuntautui tällä kertaa Oulunkylään.

Kohteita oli niukemmin kuin Olarissa eikä matka edes ollut mitenkään eeppisen pitkä tai vaikea. Itse asiassa pääasiassa meidän Ogeliin sai Capperi herkullisine pizzoineen, jotka huuhdottiin pääasiassa Peronilla, vaikka pari nohevinta jäsentä ottikin ruokajuomaksi Capperin valikoimista löytyviä italialaisia craft-oluita.

Capperista matka jatkui vierien kohti Oulunkylän kuuluisinta olutravintolaa, Janoa. Terassi oli täynnä, mutta sisälle mahtui hyvin. Liekö baarimikko kyllästynyt katselemaan auringonpaistetta vain ikkunasta, sen verran tylyä kohtelu tiskillä oli. Emme kuitenkaan antaneet tämän häiritä. Valikoima oli vähintäänkin kohtalainen ja baari muuten melko viihtyisä. Nautimme tahdista riippuen 1-3 olutta / naama ja jatkoimme matkaa takaisin kohti asemaa, Oulunkylän ytimeen.


Siellä lyhyen vaelluksemme päätepisteenä odotti oulunkyläläis-irlantilainen O'Gelis Bar. Valikoima on kapea, mutta löytyy sieltä kuitenkin mm. pari Flying Dogin olutta joita aika vähän näkee muissa kaapeissa. Kitschin puolelle lipsahtava irkkusisustus toimii ja palvelu on ystävällisempää kuin Janossa. Terassikin on suhteellisen kookas ja rauhallinen. Ei siis ollenkaan hassumpi paikka istua lämpimänä kesäiltana.

Ostarilla huhujen mukaan sijaitseva Mr. Hugo Bar jäi tällä kertaa kokematta, mutta kerro toki kommenteissa jos olet itse tämän helmen käynyt testaamassa! Myös ideoita tuleviin excuihin otetaan vastaan. Top 5 listalla Capperin pizzat.

No comments:

Post a Comment