Koska edellisestä
isot oluet - postauksesta joka
Kielen päällä - Jannen kanssa tehtiin oli kulunut tarpeeksi aikaa, oli aika paneutua taas isojen oluiden maailmaan.
Sessio avattiin sillä kaikkein isoimmalla,
Pirkka-juhlaoluella. Hauska vitsihän tämä oli, mutta itse olut oli myös jotain muuta kuin sinisissä Pirkka-tölkeissä, koska lauantaimakkara loisti poissaolollaan. Eihän tämä mikään mestariteos tai edes ihan puhdas ollut, kun pientä vihreää vihanneksisuutta ja pahvisuutta löytyi, mutta jopa lähes juotava tapaus. Ja komeassa pullossa.
Vielä ennen asiaan pääsyä nautittiin One Pint Pubista mukaan tarttunut Paloaseman Panimon uunituore uutuus
Apricoitus. Ei iso olut oikein millään mittarilla, mutta erittäin hyvä ja tasapainoinen aprikoosi-sour, jonka tasapainoinen happamuus toi mieleen Olarin Panimon viimeaikaiset sourit Caddy Sourvillen ja Tropic Prunon. Spotify-koodilla pamahti soimaan tietenkin Coitus Intin Panomies, ja saman mainion albumin soidessa ilta jatkui.
Nautimme tässä välissä myös Jätkäsaaren Bonelessista mukaan tarttuneet ruoat. Lihattomat Beyond Senor Jalapeno - burgerit olivat erinomaiset, buffalokanassa kastike loistava mutta itse kanapalat nautamaisen makuisia, kuivia, ja muutenkin kehno suoritus. Lisukeperunoiden arvelimme tulevan tarpeeseen illan päätehtävästä selviämisen kanssa.
Juotavana oli siis Sori Brewingin Shadow Game - sarjan osat I-IV, sekä referenssiolueksi hankittu Oskar Bluesin
Ten Fidy. Referenssin todettiin heti alkuun olevan odotetun priimaa, joskin sen no-nonsense kuivahko meno tulisi varmasti olemaan melko kaukana Sorin all-nonsense oluista.
4.2/5
No joo, heti alkuun mennään aivan eri suuntaan. Siinä missä referenssi oli kuivahko, tässä on sokeria niin että nenän pintaan tulee jo haistaessa kuorrute. Äärimmäisen makea, vaahterasiirappinen kokonaisuus, jossa pähkinä on sivuosassa mutta havaittavissa, ja tynnyröinti tuo lähinnä viskimäistä viinaisuutta. Toisaalta ei tämä nyt huono pastry stout ole. Maku oli kuitenkin selvästi tuoksua paremmin tasapainossa.
3.9/5
Tässä taas appelsiini tulee välittömästi esiin. Tuoksu on oikeastaan appelsiinisuklaata, ja maku jatkaa samalla linjalla. Jos jotain, tämä on vielä huonommin tasapainossa kuin ensimmäinen. Mutta toisaalta selvästi mielenkiintoisempi ja omalaatuisempi. Mitä pidemmälle maistelu etenee, sitä paremmin tämä nestemäinen appelsiinisuklaakin alkaa toimia. Silti ehkä hieman edellistä heikompi.
3.7/5
Kahvin huomaa heti, mutta vanilja on kyllä jäänyt oluen kypsyessä täysin piiloon. Sen löytää kun oikein hartaasti etsii, mutta kovin hento se on. Tämä on itselleni tässä vaiheessa jopa miellyttävin näistä kolmesta, nimenomaan siksi koska on selvästi kahta edellistä kuivempi, tasapainoisempi, ja tavallisempi. Ei yhtä hyvä kuin referenssi, mutta todella hyvä kuitenkin. Tämä on hyvä stout, siinä missä edelliset olivat hyviä jälkiruokajuomia.
4.1/5
Makeutta, chiliä, suklaata. Tämähän on aivan kuin Evil Twinin Imperial Mexican Biscotti Cake Break. Ja hyvää sekin oli. Vahvat elementit hyvässä tasapainossa. Tämä nousee Shadow Gamejen kärkeen, jopa niukasti referenssijuoman ohi. Mutta silti, jos jotain näistä pitäisi juoda kokonainen 0,33l pakkaus yksin, valinta olisi joka ikinen kerta Ten Fidy.
4.3/5
Arvosanat hieman elivät vielä illan edetessä, mutta pysytään nyt näissä alkuarvioissa blogin osalta. Muistaakseni ainakin III:n osakkeet laskivat. Tähän kuitenkin vaikuttaa isosti ainakin se, että ensimmäisen Shadow Gamen suuhun jättämä sokerikuorrute oli oikeasti niin paksu, että kuivempien oluiden maistaminen oli vaikeaa jos ei suuta huuhdellut todella reilusti välissä.
Jokeriksi oli hankittu hieman uudempi iso olut, Cool Head Infernal Affairs. Jim Beam - kypsytettyä tummaa souria ja Laphroaig - kypsytettyä imperial stoutia sekaisin. Kuulostaa hyvältä ja kallis on pullokin. Kunnes huomaat että niin siinä luki Laphroaig. Kyllä, pilaa jälleen koko oluen peittämällä ihan kaiken alleen. Intensiivistä savuviskiä, vähän happamuutta joka toimisi ilman sitä savuviskiä, ja vähän paahteista mallasta joka sekin toimisi ilman sitä savuviskiä. Menee moneen suuntaan yhtä aikaa mutta Laphroaig ei anna oikein lähteä kunnolla mihinkään. Olisihan tämä voinut olla hyvä.
3.3/5
Illan aikana maistettiin vielä pari muutakin, joista Salaman Choco Loco Nuts (4.1/5) meni itse asiassa varsin onnistuneesti samaan kategoriaan yllämainittujen kanssa, mutta maisteltiin sellaisessa vaiheessa iltaa ettei siitä paljon jäänyt kertomista.
Sarja tulee varmasti jatkumaan, mutta kysymys on lähinnä miksi? (myös: mitä oluita? missä? milloin?)
Osa 1: Isot IPAt. Kielen päällä.
Osa 2: Varjoleikkejä. Kielen päällä.
