10.4.19

Koffin ei-ainakaan-RPS oluet


Koffilla laitettiin visuaalista ilmettä uusiksi ja samalla lanseerattiin varsin vetävän näköinen tölkkikolmikko: Escape Route Pale Ale, Fist Pump IPA ja Launch Pad Hoppy Lager. Eikä tölkkien design ollut ollenkaan ainakaan saanut vaikutteita eräältä kuopiolaispanimolta jonka nimikin on lyhenne Kivi - Sakset - Paperi, pelistä ja ensimmäiset kolme tuotetta olivat kolmella eri värillä koodatut Rock, Paper ja Scissors ja joiden etiketissä oli tyylitellen piirretty käsi. 

No, ilmeisesti RPS:llä ei ole otettu asiaa turhan vakavasti. Ainakaan itse oluiden suhteen samankaltaisuutta ei löydy. Siinä missä mm. Olvi on todella onnistuneesti yhdistänyt rohkeat maut ja ison panimon tasaisen laadun, Sinebrychoff jatkaa totutun tylsällä linjallaan ja tuottaa "ihan OK, 3/5" tason "craft-olutta" kansalle. Mitään sen suurempaa luonnetta näistä ei löydy, joten en taida arvioitakaan tähän linkata. Kaikki olivat kelvollisia, yksikään ei säväyttänyt. Kesäjuomaksi päteviä, mutta minkään muun kuin hinnan takia tuskin näitä valitsen Olvin tuotteiden yli. Hartwallinkin tuotteet ovat parempia mutta, no, ne ovat Hartwallin.

No comments:

Post a Comment