29.4.19

Pika-arvio: Pikkulintu Ruttopuisto


Uusi Pikkulintu avattiin epävirallisesti jo yli kuukausi sitten ja virallisestikin kuun alussa. Kävimme pari viikkoa sitten Olutkulttuuriseuran kanssa tutustumassa paikkaan. Tilassahan ehti hetken aikaa olla Lönkan Sidewalk, joka oli valikoimaltaan laadukas mutta muuten turhan kliininen ja etenkin kallis. Pikkulintu ei ole näistä kahdesta kumpaakaan, joten miten konsepti toimisi tässä tilassa?

Kliinisyyttä ei ole vielä saatu karsittua pois, mutta se voi tulla ajan kanssa. Kalliiksi Pikkulintua ei silti voi pahalla tahdollakaan väittää, sillä Puotilasta tutut halvat hinnat on tuotu sellaisenaan Ruttopuiston laidalle. Hanalista on pitkä ja sopivan erilainen kuin muissa laatukuppiloissa. Pientä miinusta sen käsialasta, mutta ehkä sekin paranee ajan kanssa?


Kuten arvata saattaa, viskiä on tarjolla niin että riittää. Komea viskihylly sopii paikan sisustukseen ja siitä onkin helppo etsiä katseellaan sitä itselle mieluisinta tislettä.


Onneksi myös vaihtuvien tarjousviskien konsepti on pidetty ennallaan. Asiaan vihkiytymättömän on helppo ottaa pikkurahalla suhteellisen laadukas viski "jälkiruoaksi" hanaoluen yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan Ruttopuiston toimipiste on mainio lisä aidon ja alkuperäisen Pikkulinnun rinnalle. Puotilan ostoskeskuksen mahdollisen purkamisen jälkeen Ruttopuisto saattaa hetken aikaa olla jopa se ainoa Pikkulintu, vaikka omistusportaasta vakuutetaankin ettei baari ole idästä mihinkään lähdössä. Vaikka hetkeksi lähtisikin, tämä sivukonttori on siksi aikaa mainio korvike.

No comments:

Post a Comment