22.11.19

Alkon jouluoluet sokkona


Oli jälleen aika Alkon jouluoluttastingin. Jos pitkin vuotta on välillä tastingien tarjonta vähän kapeaa, niin käsityöläissarjan ja jouluoluiden tastingissa saa tehdä töitä tosissaan. Sokkomaisteltavana oli tällä kertaa 19 olutta. Ennakkoon tiesin sisällöstä lähinnä sen että pakko siellä joku Schlenkerla on taas olla.


Olut 1:

Hieman samean ruskea. Tuoksuu kevyesti paahdetuille maltaille, hieman makeasti. Makukin on makea, kepeän paahteinen, vähän ehkä hunajaa ennen lopun katkeroja. Ihan hyvä, mutta en kyllä arvaa mikä tämä on. Ehkä joku bock Saksasta?
Siinä rajoilla mennään, mutta en ostaisi.
Oli: Mikkeller Drink'in the Snow 3.3/5 / 0,3 % / 3,35 € / 0,33 l
Usein olen veikannut jopa keskiolutta vahvempaakin tavaraa alkoholittomaksi, mutta näin päin ei ole juuri päässyt käymään että alkoholiton olisi mennyt täydestä "oikeana oluena". Jos sen joku pystyy tekemään niin tietysti Mikkeller, sillä Drink'in the Sun on myös erinomainen. Täytyy siis korjata että kuitenkin ostaisin.

Olut 2:

Kirkkaan kultainen, vähän purukumimaista makeaa mallasta. Hieman väljähtäneen katkera maku. Ei tästä paljon kerrottavaa jää. Tai arvattavaa.
En ostaisi
Oli: Aldersbacher Ursprung Export Hell 2.3/5 / 5,6 % / 3,74 € / 0,5 l
Tämähän oli jo edellisessä pruuvissa mukana. Nyt arvosana nihkeytyi entisestään. Mikähän tässäkin nyt on niin joulua olevinaan?

Olut 3:

Kirkkaan kultainen, puhdas, vähän makea. Keski-Euroopasta tämä varmaan on kun ei ole mitään sanottavaa suuntaan eikä toiseen.
En ostaisi
Oli: Irlbacher Weihnachts Festbier 3.0/5 / 5,6 % / 3,98 € / 0,5 l
Samaa sarjaa kuin edellinen, joskin hieman parempi. Hieman.

Olut 4:

Vähän tummempaan suuntaan tällä kertaa. Tuoksu aika perus hieman pähkinäinen paahteinen mallas. Maku myös suht yllätyksetöntä paahteista mallasta. Vähän humalaa. Joku bulkkipanimon jouluolut tästä tulee ekana mieleen.
En ostaisi
Oli: Koff Jouluolut 6,0 % 2.9/5 / 6,0 % / 2,58 € / 0,33 l
En yllättynyt.


Olut 5:

Tumman ruskea, kirkas. Makeaa paahdettua mallasta niin tuoksussa kuin maussakin. Vähän kahvia, vähän mausteita. Perusjees. Ei yhtä bulkkia kuin edellinen, mutta ei erityisesti säväytä.
En ostaisi
Oli: Ayinger Winterbock 3.3/5 / 6,7 % / 4,58 € / 0,5 l
Välillä aina nämä kestosuosikit pääsevät tutkan alta iskemään. Kyllä tätä varmaan tulee kuitenkin se pullo tai pari ostettua tänäkin jouluna. Helppo perusjuoma.

Olut 6:

Tumman meripihkan värinen, kirkas. Makeaa mallasta ja vähän alkoholikin puskee tuoksussa läpi. Maussa vähän mausteisuutta, vähän alkoholia, humalaa. Pitkälti samat vibat kuin edellisestä, mutta voltit tuntuvat enemmän.
En ostaisi
Oli: Mufloni Doppelbock 3.3/5 / 7,0 % / 3,78 € / 0,33 l
Ei tästä oikein ole sanottavaa tässäkään vaiheessa.

Olut 7:

Tämä taas on kuin edellinen mutta miedompi. Ei näistä oikein sanottavaa löydy.
En ostaisi
Oli: Mönchshof Bockbier 2.9/5 / 6,9 % / 4,68 € / 0,5 l
Bockiparty jatkuu, enteili hyvää saman illan jalkapallo-otteluun.

Olut 8:

Väriä viilattu astetta tummempaan edellisistä. Tuoksussa joku hyvin epämiellyttävä sivuvivahde, jotain liuotinta. Sama liuotin jatkuu myös maussa ja tekee oluen jokseenkin juomakelvottomaksi. Muuten liikutaan samoilla poluilla kuin edelliset kolme.
En ostaisi
Oli: La Trappe Bockbier 1.8/5 / 7,0 % / 3,20 € / 0,33 l
Ei voi La Trappeenkaan enää luottaa. En kyllä etiketin nähtyänikään tähän ropojani tuhlaisi.


Olut 9: 

Samea keltainen paksulla vaahdolla. Banaani ja mausteet tulevat sen verran vahvasti tuoksuun että nyt ollaan vehnäoluen äärellä. Maku samoilla linjoilla. Ei mitenkään erityisen jouluinen, mutta muuten kyllä maistuva. Saksasta mitä todennäköisimmin.
Ostaisin
Oli: Autenrieder Weizenbock 3.7/5 / 7,2 % / 4,70 € / 0,5 l
Jouluvehnä oli mielessä, mutta sehän olikin jouluvehnäbock. Aina parempi, vehnäbockit tuppaavat itselle kyllä maistumaan.

Olut 10:

Lähes kirkas kultainen. Aika makea ja hedelmäinen tuoksu, samoin  maku. En oikein saa hedelmästä kiinni. Kepeä, ei kovin jouluinen, mutta varsin juotava.
Ostaisin
Oli: Erdinger Schneeweisse 3.4/5 / 5,6 % / 3,90 € / 0,5 l
Tätä oikeastaan vähän hain tuon edellisen arvauksessa, kun muistin että joku tällainen on useana vuonna ollut mukana. Maku ei ole sitä mitä etiketin perusteella odottaisi, mutta ei se siitä huonoa tee.

Olut 11:

Kirkkaan kultainen. Tuoksuu väljähtyneelle maltaalle. Maku on sekä väljähtänyt että hieman hapan. Nyt en kyllä tajua mitä tämä tekee tässä maistelussa. Heikko suoritus.
En ostaisi
Oli: Wieninger Winter Festbier 1.7/5 / 5,8 % / 3,98 € / 0,5 l
Olkoon tämä opetuksena että ihan jokaista juhlateemaista olutta ei saksanmaalta kannata Alkon hyllyyn hakea.

Olut 12:

Kirkas kultainen. Alkoholi tulee vähän läpi tuoksussa, samoin kuin maussa. Mausta löytyy myös vähän hedelmää, mutta aika vähän. Maistelun taso ei kyllä päätä huimaa, kun tätä ennen kaksi kahdestatoista on mennyt edes jollain mittarilla jatkoon, ja tästä ei kyllä kolmatta siihen jonoon saa.
En ostaisi
Oli: Shepherd Neame Christmas Ale 2.6/5 / 7,0 % / 4,99 € / 0,5 l
Ei tämä oikeastaan yllättänyt. Joka joulu valikoimissa koska perinteet, mutta ansiot ovat nykyään aika vähäiset.


Olut 13: 

Kirkas tumma ruskea. Tuoksussa paahteista mallasta ja alkoholia. Maussa paahteista mallasta, banaania, mausteita, alkoholia, rapsakka humalointi. Tuoksu ei vakuuttanut mutta sen jälkeen tästä kuoriutui oikein maistuva tapaus. Veikkailin vehnäbockia.
Ostaisin
Oli: N'Ice Chouffe 3.3/5 / 10,0 % / 4,49 € / 0,33 l
Vanha tuttu. Ei kuulu koskaan joululistan suosikkeihin, mutta kelpaa kyllä.

Olut 14:

Kirkas, tumma meripihkainen. Tuoksussa makeaa paahteista mallasta, anista, muitakin mausteita. Maku jatkaa samoilla linjoilla, bändiin liittyy hedelmiä ja humalaa, sekä vähän alkoholia. Erittäin hyvä, juuri sitä mitä vahvalta jouluoluelta kaipaakin. Takkatulen ääreen. Tästä tulee mieleen Chouffen tai Kasteelin jouluolut.
Ostaisin
Oli: Gouden Carolus Christmas 3.7/5 / 10,5 % / 9,48 € / 0,75 l
Niin, tai sitten se Carolus. Chouffehan meni juuri äsken, eli sivuosuma?

Olut 15:

Lähes pikimusta, vaahtokin on tummahko ruskea. Tuoksu paahteista mallasta pienellä vihannesvivahteella. Maussa sama teema. Pettymys komean ulkonäön jälkeen.
En ostaisi
Oli: Pühaste Vaikus Oatmeal Milk Stout 3.2/5 / 6,0 % / 4,10 € / 0,33 l
Ehkä se vihannesviba tuli laktoosista, tiedä häntä. Ei tämä kuitenkaan niin hyvä ollut miltä nimi kuulostaa.

Olut 16:

Erittäin tumma ruskea. Paahteista mallasta, alkoholia ja karamellia tuoksussa. Maussa näiden lisäksi pähkinää, alkoholia, mausteita, suklaata. Erinomainen olut. Paahteinen barleywine tästä tulee enemmän mieleen kuin imperial stout. Toisaalta vähän kuin Xocoveza, mutta ei yhtä makea.
Ostaisin
Oli: Põhjala Jõuluöö 4.1/5 / 8,0 % / 4,98 € / 0,33 l
Maustepaletti onkin varmaan lähellä Xocovezaa. Imperial stout tämä kyllä on eikä mikään barley wine.


Olut 17:

Samea kultainen korkealla vaahdolla. Tuoksussa makeaa mallasta ja hiivaestereitä. Maussa näiden lisäksi mausteita, alkoholia, humalaa. Erittäin hyvä tripel. Ehkei kuitenkaan Chimay?
Ostaisin
Oli: Chimay White 3.7/5 / 8,0 % / 3,99 € / 0,33 l
Miksi ei Chimay? En tiedä.

Olut 18:

Hieman samea punainen. Tuoksu on hedelmäinen ja hieman hapan. Maku makea ja erittäin hapan, hedelmää, marjaa, mausteita. Erittäin hyvä sour. En kyllä keksi kuka tällaista jouluksi tekee.
Ostaisin
Oli: Põhjala Leevike Spiced Winter Sour 4.1/5 / 6,5 % / 4,98 € / 0,33 l
Tätä olen maistanut ennenkin, ja pidin silloinkin. Tästäpä siideriväelle olut joulupöytään.

Olut 19:

Ehdin jo miettiä edellisen jälkeen että mihin se Schlenkerla jäi. Tuoksu jo paljastaa että tässähän se. Savukinkkua reilusti. Maussa sen lisäksi vähän alkoholia ja humalaakin. Olin sen verran tahtomattani nähnyt listaa että tiesin Schlenkerlan olevan Eiche, joten en päässyt sitäkään vähää tämän kanssa arvailemaan. 
Ostaisin, ostan, joka joulu.
Oli: Aecht Schlenkerla Eiche 4.3/5 / 8,0 % / 4,98 € / 0,5 l
Joulun pelastaja, jolle ei tänäkään jouluna löydy Alkon listoilta selättäjää.

Hyvästä loppukiristä huolimatta melko vaisuksi jää tämän vuoden kattaus. Jouluoluet pitää siis enenevissä määrin hankkia muualta, valitettavasti.

No comments:

Post a Comment