19.8.22

Olutkohde: Grenoble

Niin, tulihan tänä kesänä pitkästä aikaa käytyä myös vähän Norjaa kauempana ulkomailla. Olen pyrkinyt vähentämään lentelyt minimiin jo jonkin aikaa, mutta ICTMS on toistaiseksi vielä sellainen konferenssi johon kehtaan kerran kahdessa vuodessa lentää. Tällä kertaa kohteena oli "Alppien metropoli" Grenoble, jonne oli joitain vielä hölmömpiä reittejä, tai suora lento Pariisiin josta juna, tai suora lento Geneveen josta bussi. Valitsin viimeisen option, koska vähän lyhyempi lento (ja kuulin Pariisin optiosta vasta kaiken varattuani, ei ole helppoa tämä lentojen välttely).

Ranskan maine olutmaana ei edelleenkään ole kummoinen, mutta ainakaan mitään syytä erityiseen parjaamiseen ei ole vuosikausiin enää ollut. Hyvää olutta kyllä löytyy kun etsii, eikä se paikallinen bulkkikaan huonoa ole. Sää Grenoblessa oli olutmatkailuun varsin sopiva - aurinkoinen ja lämmin muttei läkähdyttävä. Lentojen siirtymisen takia minulle jäi vapaa sunnuntai Grenoblessa ennen työviikon alkua, joten otin hotellilta ilmaiseksi vuokralle saadun pyörän alle ja lähdin kiertelemään kaupunkia, joka on hämmentävän tasainen ollakseen vuorten keskellä.



Kuvauskohteeksi on tässä valikoitunut Shakesbeer, josta ei jäänyt kauheasti kerrottavaa, paitsi että jokseenkin sitä vastapäätä on O'Callaghan Irish Pub, selvästi kovempi menomesta ja alueen fyysikoiden kantapaikka. Shakesbeer oli kyllä myös heikkoja arvioitaan parempi, ja löytyipä sieltä myös melko paikallisen Mont Blanc - panimon genepillä, eli paikallisella yrttiliköörillä maustettu olut.




Hyviä pubeja milloin milläkin teemalla Grenoblessa riittää. Ylin kuva on The Rock Tavernista, jossa oli mainio valikoima niin tuontioluita kuin paikallistakin, keskellä puolestaan Kiltin' Brewpub, skottisyntyisen paikallisen miehen pitämä pubi jossa omistaja tekee niin aitoa skottirealia kuin Ranskassa vain voi tehdä. Kaupungin alueella on muutama muukin panimo(ravintola), joista alimman kuvan Brasserie Neptune jäi parhaiten mieleen. Valitettavasti en ehtinyt syödä siellä, mutta ehkä ensi kerralla. Olut oli mainiota.



Jotain piti tietenkin ostaa tuliaisiksi, ja tältä osastolta tuli pienen pieni miinus - keskustassa ei ole yhtään kunnollista olutkauppaa. Paikalliset vinkkasivat että V & B on se mihin kannattaa mennä, ja lähin oli muutaman kilometrin päässä Echirollesin ostarilla. Onneksi minulla oli polkupyörä ja matka ostarille oli pittoreski ja tasainen, sekä vaivan arvoinen. Pullokauppaa melko yleisesti tarkoittavan "Caven" lisäksi paikassa oli myös "Bar" jossa sai palautua pyöräilystä helteessä, ja sitten myyntimiehen kanssa tuotteita valitsemaan. Ja löytyihän niitä niin että laukku oli hädin tuskin alle painorajan palatessa, vaikka lähtiessä painoa oli noin 10 kg. Osasta kuullaan ehkä blogissa hyvinkin pian.

Kokonaisuutena sanoisin että Grenoble on, etenkin kokoisekseen kaupungiksi Ranskassa, erinomainen olutkaupunki. Voittaa ainakin noin puolet pienemmän ja minulle hyvinkin tutun Poitiersin helposti. Valikoimaa löytyy niin paikallisessa kuin tuontioluessakin. Keskityin lyhyellä reissulla juomaan lähes yksinomaan paikallista, mutta kyllä Grenoblesta olisi nykytrendin mukaiset tuontimehut ja sourit löytynyt kohtuuhintaan. Grenobleen ei ehkä tule varta vasten lähdettyä, mutta 2,5 tunnin ja alle 20 euron bussimatka Genevestä tai säädyllisen mittainen ja hintainen juna Pariisista tekevät siitä option jos kummassa tahansa kaupungissa viettää yhtään enemmän aikaa. Ja kyllähän Grenoblesta muutakin nähtävää löytyy vaikka kuinka, mutta niistä löydätte varmaan itsekin helposti tiedot.

Grenoble Top 5:

1. Neptune Néron (hana @ Neptune) 4.1/5
- Vahva mutta tasapainoinen imppi ilman kummempia kikkailuja. Maukas.
2. des Cuves Blonde de Sassenage (hana @ Fort de la Bastille) 3.9/5
- Erinomainen blonde läheisen Sassenagen luolien panimolta. Kiipeäminen Fortille jalan saattoi vaikuttaa makunautintoon, mutta tämä oli vieläpä hanassa!
3. Kiltin' Black Watch (real hana @ Kiltin') 3.9/5
- Real alena skottilaista savustouttia Alppien ytimessä. Just näin.
4. Neptune Lazare (hana @ Neptune) 3.9/5
- Aika hyvä oli myös tämä "triple amber" Neptunelta.
5. Pietra Corsican IPA (hana @ Brasserie du Carré) 3.7/5
- Konferenssiporukkamme vakioravintolan IPA oli melko loistava pari mättöruoalle.

No comments:

Post a Comment