19.6.19

Juhannussahtia tekemässä



Olimme päättäneet hankkia häihimme sahtia, jonka tulemme hieman juhannuksen jälkeen tekemään Sahtikaisa "Marjokaisa" Piirosen opastuksessa. Tätä varten liityimme tänä vuonna Sahtipäihin ja pitihän jäsenmaksusta ottaa jotain muutakin irti. Siksi suuntasimmekin pari viikkoa sitten Sahtipäiden perinteisiin juhannussahtitalkoisiin Veikkolassa. Ainoa esteetön bussivuoro Veikkolaan lähtee Espoon "keskuksesta", mutta emme antaneet tämän olla ongelma. Reilu tunti julkisilla oli kuitenkin lyhyt matka idylliseen maalaismaisemaan, jossa Pahvikaisa otti vieraita vastaan tien risteyksessä.



Saapuessamme paikalle sahdinteko oli jo hyvässä vauhdissa. Tasaisin väliajoin sahti sai lisää vettä ja lämpöä komeassa sahtipadassa. Sääkin suosi talkooväkeä ja totta puhuen aikaa tuli vietettyä enemmän uidessa ja koiraa uittaessa viereisessä järvessä, kuin sahtipadan ääressä.


Sahtia luonnollisesti myös maisteltiin, järjestettiinhän samalla kertaa myös pääkaupunkiseudun esikarsinnat sahdinvalmistuksen SM-kisoihin, joihin suosittelen jokaista kynnelle kykenevää lähtemään. Itse olen valitettavasti tuohon aikaan ulkomailla, mutta jokainen meistä tekee virheitä. Esikarsinnassa tuomarointi toimi itse kisojen tapaan, eli jokainen kilpailija oli tuonut mukanaan virallisen tuomarin. Onneksi kuitenkin myös "maallikot" pääsivät sahdit maistamaan ja arvioimaan. Eroja löytyi, mutta mielestäni kaikki neljä osallistujaa olivat teknisesti onnistuneita ja erittäin maistuvia sahteja. Osallistujia olikin kolmelta eri paikkakunnalta, joten vain yksi jäi ilman kisapaikkaa.



Talkoiden lopuksi sahti siivilöitiin perinteiseen tapaan katajanoksien läpi ja vierre vietiin käymään juhannusta varten. Tätä nektaria sain itsekin useamman litran, mutta tämä oli vain lisäbonus. Hieno kesäpäivä idyllisessä paikassa sahtiväen parissa oli jo elämys itsessään.

No comments:

Post a Comment