13.8.21

One Pint comeback tasting

Pitkän tauon jälkeen Olutkulttuuriseura on päässyt taas (ainakin hetkeksi) palaamaan Helsingin jaoston henkiseen kotiin, One Pint Pubiin, virallisestikin. Tämän kunniaksi järjestettiin tietenkin comeback-tasting, jonka sisältöön legendaarinen Kyde sai vapaat kädet. Maistelun alkupää vedettiin osin sokkona ja lopussa Kyde paljasti jo turhankin nopeasti mitä laseista löytyy.


Maistelun aloitti itseoikeutetusti Paloaseman / Teddy Bay N.E.W.B., onhan Paloasema "talon panimo" ja Teddy Bayn Janne Pintin vakioasiakkaita. New England WitBier on ihan mielenkiintoinen muotityyli, ja tämä tuotos varsin pätevä esimerkki siitä.

Raadin arvio: 4- (3½ - 4-)


Suolapalaksi Kyde oli hakenut itseäänkin legendaarisemmasta Tanskalaisesta voileivästä leipiä, jotka jaettiin maistelijoille. Makuina paahtopaisti, katkarapu, brie ja peruna. En valitettavasti tehnyt muistiinpanoja makupareista, mutta leivät olivat ainakin hyviä ja oluen kylkeen sopivia.


Sitten siirryttiin Tanskaan. Sokkona veikkasin että tämä olisi voinut olla Bad Seedin Post Cologne, mutta kyseessä oli kuitenkin saman panimon Neu Pilsner. Oikein maistuva pils josta ei suuria vikoja löytynyt. Osa raadista arvotti puhtautta enemmän, osa vähemmän. Tomi oli väärässä.

Raadin arvio: 3+ (2- - 4-)


Matka jatkui saman panimon lagereilla, tällä kertaa vuorossa Bad Seed Vienna Lager. Hyvähän tämäkin oli, jokseenkin samoilla saatteilla kuin edellinen. Tomi oli taas väärässä.

Raadin arvio: 3+ (2+ - 3.6)


One Pint on viime aikoina tuonut Bad Seediä maahan, joten panimo pysyi samana. Tällä kertaa NEIPA nimeltään Lazarus IPA. Panimolle tyypillisesti tämäkin on tehty puhtaus ja juotavuus edellä, eli mistään mehupommista ei ollut kyse. Hyvää kaljaa tämäkin oli.

Raadin arvio: 4- (3+ - 4-)


Sitten palattiinkin takaisin Suomeen, ainakin teknisesti. Ahvenanmaalle nimittäin, ja tarjolla Paloaseman Panimon helposti suussa soljuva Kökar - Öar & Skär, Kökarin kyläkauppaan valmistettu katajasaison. Tätä maistellessa voi kieltämättä kuvitella itsensä kesäiseen meren rantaan ulapalle tuijottamaan. Lähes meren rannassa me olimmekin, mutta ei se ole sama asia. Maistui.

Raadin arvio: 3½ (3+ - 3.9)


Viimeiseen olueen asti saimme odottaa "sitä pakollista imperial stoutia". Maistelu oli tähän asti ollut hieman kevyempi kuin mihin seurueemme on Pintissä yleensä tottunut, mikä ei mielestäni ollut kuitenkaan huono asia. Tastingin päätti siis Bad Seed Good Morning, Vietnam (Kyde ei esittänyt Robin Williams - versiota nimestä). Vietnamilaisella kahvilla maustettu imperial stout, jossa luonnollisesti on kaikki kohdillaan.

Raadin arvio: 4 (4- - 4½)


Hieman "tavallisesta" poikkeava mutta kuitenkin varsin laadukas maistelu, jonka voittajaksi selviytyi tietenkin se vahvin ja intensiivisin olut, kuinkas muutenkaan. Miedommista löytyi kuitenkin hyviä kirittäjiä, ja etenkin witbierillä päästiin melko lähelle kärkeä. Koska palvelu tunnetusti pelaa, meille oli varattu kourallinen molempia Paloaseman tuotteita tölkissä "special reserve only for you" meiningillä. Tämän tarjouksen tietenkin käytimme, joten etenkin Kökar-oluen käsiinsä saaminen voi valitettavasti olla jo hieman hankalaa. Käykää nyt kuitenkin Bad Seedit maistamassa ja ehkä Pintin kaapista löytyy muita Paloaseman tuotteita!

No comments:

Post a Comment