2.8.21

SOPP Helsinki 2021

Pandemian aikana mihin tahansa isoon tapahtumaan osallistuminen mietityttää, mutta mini-SOPP oli viime vuonna varsin väljä etenkin alkupäivästä, ja SPO-tuomarit saivat ilmaisen sisäänpääsyn lasin kera, niin päätin käydä vähintään tarkistamassa ruuhkatilanteen. Ilokseni huomasin että tapahtuma oli ainakin keskiviikkona ja torstaina koko ajan todella väljä. Tästä on isolta osin kiittäminen toista kertaa vuoden 2019 jälkeen käytössä olevaa uutta aluetta. Ihmiset löytävät hieman piilossa olevan festarin ehkä hieman huonommin, ja ennen kaikkea tilaa on valtavasti. Hieman tosin kaipaisin tällaiseen tilaan modernimpaa aluesuunnittelua kuin tällaista "kaikki kaljat reunoille, vähän ruokaa keskelle" konseptia, jossa alue tuo mieleen lähinnä aavikon. No, aavikolla janottaa joten ehkä tämä oli tarkoituksellista.


Käytössäni oli tänä vuonna mainiosti toiminut kahden lasin taktiikka, jossa aiemmilta vuosilta säästyneeseen pikkulasiin lähti joka kierroksella desi jotain vahvaa ja isompaan pari desiä miedompaa. Vahvoja riitti kyllä jopa yli oman tarpeen ja maisteluinnon. Etenkin Makulla torstaina. Olutjäätelöäkin löytyi, tällä kertaa Forssasta.








Sää oli ajoittain sateinen, mutta tässä tapahtumassa on onneksi aina ollut reilusti katettua tilaa, eikä se nytkään loppunut kesken. Pöytiä kannettiin katosten alle lisää sateen aikana, jotta yksittäiset pöydät eivät ruuhkautuneet. Saatiinpa samalla paikattua hieman vesipisteen puutetta, jonka perustelua pandemialla en ihan täysin kyllä ymmärrä.



Ruokatarjonta oli jälleen pelkistetyn hyvä, vaikka Langos saisikin olla tarjolla jokaisella olutfestarilla. Testasin perinteisen Atomin lisäksi yhden Hellman'sin hodarin ja Nordic Smokeryn tacosetin. Jälkimmäinen oli hieman hintavampi, mutta myös selvästi kolmikon maistuvin annos.

Pandemia-aikana kun ei laseja viitsi jakaa, on hieman hankalampi päästä suuriin maistelumääriin. Tänä vuonna kahdella päivävisiitillä saldoksi kertyi 26 olutta 15 panimolta. Ei huono!

SOPP Helsinki 2021 Top 5:

- Olu Bryki Raumin mallassahdit ovat aina hinnastaan huolimatta maistamisen arvoisia, ja tämä uutuus oli erinomainen. Puolukka toimii tässä vielä paremmin kuin voisi kuvitella.
- Sonnisaaren vuosikerta-NEIPA nousi tällä kertaa vahvojen liemien rintaman yläpuolelle.
- Makun torstain överivahvan kauttauksen mieleenpainuvin.
- Tumma kuin stout. Maukas ja intensiivinen.
- Maistoin tätä tynnyrimonsteria nyt ensi kertaa. Ei taida enää olla Maistila-kollabo, mutta resepti ei ole tainnut kauheasti muuttua joten miten sen nyt ottaa. Onneksi oli desin lasi.

SOPP Helsinki 2021 kunniamaininnat:

Maistelujärjestyksessä.

- Turpaanvetokatkerot.
- Erinomainen ohraviini ehkä festarin parhaalta tiskiltä.
- Jos joku hiilihapotus sahdille sallitaan, se on nitro. Ei sahti sitä tarvitse, mutta toimii näinkin.
- Tyylien kuningas Lammin omintakeisella twistillä.
- Parempi Hiisin kahdesta hyvästä uudesta tynnyrisourista.

SOPPin alla ja aikana oli keskustelua siitä, onko festari jäänyt ajastaan jälkeen. Ehkä joiltain osiltaan onkin, mutta pääasia, eli oluet, olivat kyllä tänäkin vuonna kovassa tikissä. Makuja löytyi kokeilevasta turvalliseen, ja selkeät epäonnistumiset loistivat poissaolollaan. Omista Ratebeer-arvioistani heikoin oli 3.1 ja keskiarvo 3.79, joka on todella korkea. Vaikka muiden paikkakuntien SOPPit jäänevät väkisinkin tasoltaan tästä hieman, voi tapahtumaa silti tänäkin vuonna suositella.

No comments:

Post a Comment