Pari kuukautta on vierähtänyt ihan huomaamatta ilman blogia, mutta nyt löytyi taas jotain kirjoitettavaa. Kaveri oli tuonut Irlannin matkaltaan tuliaisia, joita lähdettiin maistamaan porukalla. Samalla katseltiin Skotlantiin (sinne päin) sijoittuvaa Angels' Share - elokuvaa viskistä, joten pitkästä illasta huolimatta koko tuliaissettiä ei ehditty maistella. Tämän verran kuitenkin.
Maistelu aloitettiin itse asiassa Suomesta ostetulla alkupalalla, joka on kuitenkin irlantilainen olut, nimittäin Black's Brewery 8-Bit Cherry Stout, jota ei pidä sekoittaa Konalassa toimivaan 8-Bit Brewingiin. Vadelmastoutit ovat lähes järjestään loistavia, mutta kirsikkastout ei kuulostanut ihan niin loistavalta. Yllättävän hyvä tämä kuitenkin oli. Melko rehellinen kuivakka Irish Stout jossa hyvin tasapainoinen häivähdys kirsikkaa.
Sitten päästiin asiaan, ja aloitettiin Guinnessilla. Ei tietenkään perusversiolla, vaikka sekin on todettu sokkomaistelua myöten Irlannista tuotuna paremmaksi, vaan Guinness Milk Stoutia. Mukavan pehmeä, sopivan makea. Melko tarkalleen sitä mitä voisi odottaa.
Seuraavana vuorossa oli tastingin rumin etiketti - kisan voittaja, O Brotherin Conn O' Mara Fireside Stout. Itse oluessa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, vaan se oli itse asiassa melko samanlainen kuin edellinenkin. Tasapainoinen, sopivan makea, ryhdikäs miedosta alkoholipitoisuudestaan huolimatta.
Stouteista siirryttiin kevyempään suuntaan Galway Hooker Honey Beerin myötä. Hunaja on siitä jännä mauste oluessa että sen usein maistaa vaikkei sitä olisi käytettykään. Tässä hunaja oli miellyttävän tasapainoisena mukana, mutta en olisi sokkona uskaltanut varmuudella hunajaolueksi julistaa. Oikein hyvä, tasapainossa tämäkin.
Samoilla Irlannin kulmilla pysyttiin, kun avattiin maistelun ensimmäinen red ale. Tämähän on dry stoutin kanssa se toinen tunnettu "Irish *" oluttyyli, ja tätäkin siellä selvästi osataan tehdä. Galway Bay Red Ale oli erittäin tasapainoinen ja maukas, sekä volttiensa keveyden hyvin peittävä. Jatkoon.
Wicklow Wolfin Sorachi Irish Red puolestaan oli osoitus siitä, miksi perinteistä ei aina kannata väkisin pyrkiä liian kauas. Sorachin ominaismaku on tuoksusta lähtien aivan liian vahvana läsnä, ja muuta tästä ei sitten oikein löydykään. Juotava, mutta selvästi edellistä heikompi.
Tällä kertaa tastingin jälkiruokana toimi Boynen Oatmeal Stout. Rehellinen, tasapainoinen, sopivassa suhteessa kevyt ja ryhdikäs. Selvästi sinne tastingin parhaaseen kolmannekseen. Tätä ottaisin mieluusti pintin irlantilaisessa rannikkopubissa merinäköalalla jota ikkunaan vihmova sade häiritsee.
