25.5.18

Uuden ajan alku - One Pintin Belgian omatuonnit 2018

Hieman hämäävä otsikko, sillä nämä kaksi asiaa eivät liity toisiinsa. Itse postaus kertoo belgitastingista, ihan hetken kuluttua. Sitä ennen pieni käytännön asia. Nokkelimmat huomasivatkin jo että blogin osoite on vaihtunut. Tumblr tuli todettua todella huonoksi ja kankeaksi alustaksi jo kauan sitten, mutta kukapa sitä jaksaisi muuttua muuten kuin pakon edessä. Ilmeisesti GDPR - muutokset jotenkin särkivät koko alustan ainakin hetkeksi, joten siirrytään nyt sitten edes vähän parempaan paikkaan. Aiemmat postaukset tulevat toivottavasti jatkossakin löytymään vanhasta osoitteesta.

Tämän ulkoasu päivittyy sitten joskus kun on aikaa ja intoa.

Matkasuunnitelmaa vailla

 

En tiedä kertooko väliotsikko myös itse tuontimatkasta, mutta ainakin se kertoo tästä tastingista. Olimme sopineet että hakureissun poikkeuksellisesti yksin tehnyt Pintin ja nykyisin myös Paloaseman Panimon omistava Pekka Montin pitäisi tastingin, mutta listaa en tahtonut saada millään miehestä irti. Kun sitten soittelimme maistelua edeltävänä päivänä, emme vieläkään sopineet listaa vaan sovimme että Pekka maistattaisi improvisoidusti panimoilta joilla oli henkilökohtaisesti käynyt. Niistä ainakin tarinaa riittäisi. Suosittelen konseptia jatkossa.

Aloitimme maistelun oikeaoppisesti kevyestä päästä, "Belgian nuorimman panimomestarin", silloin 15-vuotiaan Jan Panneelsin suunnittelema Vrijstaat Vanmol Janimal. Kevyt kesäjuoma olikin oikein maistuva eikä kovinkaan vetinen, vaikka voltteja ei ollut nimeksikään. Vanmol vaikutti kaikin puolin sympaattiselta panimolta, jolta pitänee maistaa jotain muutakin ennen kuin kaapista loppuvat.

Raadin arvio: (3½ - 4)

Seuraavana saimme eteemme tasapainoisen sourin, jota ravintolapäällikkö Allu sanoi juoneensa enemmän kuin mitään muuta tämän tuontierän olutta. Kyseessä oli Roman Rebelse Strop. Erittäin hyvin omaan makuuni osuva brettainen golden ale, jossa happamuutta oli vähän, mutta tyyliin sopivasti.

Raadin arvio: 4- (3 - 4)

Cnuddellahan on joka reissulla käytävä, joten Cnuddea oli tähänkin tastingiin saatava. Paikalliset eivät kuulemma muuten tätä harvakseltaan pantua herkkua juo juuri lainkaan kun erissä on liikaa laatuvaihtelua. Tastingiin valikoitui hieman Oud Bruinia harvemmin saatavilla oleva Cnudde Bizon, jossa on 2/3 Oud Bruinia ja 1/3 erittäin intensiivistä kirsikkaolutta. Tämä erä oli hieman aiempia laihempi, mutta silti oikein maistuva. Tuoksu kyllä lupasi hieman enemmän kuin maku pystyi lunastamaan.

Raadin arvio: (3+ - 4)

Seuraavana oli vuorossa hieman erikoisempi tuttavuus, omakotitaloalueella isossa kliinisessä kellarissa (ei, omistajana ei ollut Dieter Laser) sijaitseva Dok's, joka oli tehnyt Dok's Blond oluestaan kaksi eri versiota. Toisessa maustehässäkkä oli normaalin reseptin takaan kokonaisina, toisessa ("2") rouhittuna. Panimomestari itse ei ollut maistanut näiden välillä eroa, mutta nyt eri versiot laitettiin ammattitaitoisen raadin testiin. Ei löytynyt eroa, ei. Luulin sen ensin löytäväni, mutta sokkotesti osoitti luulon vääräksi. Ihan hyvää tämäkin silti oli.

Raadin arvio: (2½ - 4-)
Ainoa toiveeni listan suhteen oli että myös Hof ten Dormaalilta maistetaan jotain. Panimo oli ollut positiivinen tuttavuus viime vuoden Helsinki Beer Festivalista lähtien ja tämän omatuontierän listaltakin oli tullut jo pari erinomaista tuotetta maistettua. Lisäksi nuo lasit ovat pirun hienoja. Koska perushapan Zure van Tildonk oli tullut maistettua aiemmin, otettiin maisteluun mukaan tyrnillä maustettu Hof Ten Dormaal Duindoorn. Aivan erinomainen oli tämäkin.

Raadin arvio: 4 (3½ - 4½)

De Kroon on siitä erikoinen panimo, että heidän panimolaboratoriossaan testataan jotakuinkin kaikki Belgian oluet. Hyllyt olivat olleet täynnä Westyä ja kumppaneita. De Kroon Delvaux on olut josta panimomestari pitää sen verran että oli antanut sille oman nimensä. Erinomaisen tasapainoinen vahva belgiale. Vähän kuin Duvel tai Leffe Blonde jossa se vähäkin terävyys on korvattu pehmeydellä.

Raadin arvio: 4 (4- - 4½)

Suurena huipennuksena maistoimme tastingin tunnetuinta panimoa, Liefmansia. Maistettavana oli jo muutenkin erinomaisesta Goudenbandista punaviinitynnyrissä kypsytetty versio, Liefmans Goudenband Barrel Aged. Kompleksi, marjainen, hapan. Aivan mahtava tuote.

Raadin arvio: 4+ (4 - 4½)

Tasting soljui listattomanakin vakaan nousujohteisesti kohti huipennustaan. Voittajaksi selviytyi mainio Liefmans ja Pekalla riitti tarinaa läpi maistelun. En valitettavasti muista jutuista enää puoliakaan, mutta mitäs ette olleet paikalla. Opittepa.

Omat suosikkini menivät jokseenkin raadin suuntaviivojen mukaan. En lähde tällä kertaa Ratebeer-listausta tekemään. Viikonloppuna maistellaan mestarien liigan finaalin ohessa Saimaata. Seuraava postaus siis luultavasti siitä, ellen ehdi aloittaa USA-reissun postaussarjaa siinä välissä.

Ninjaedit: Ja omatuontilista koko komeudessaan löytyy täältä.

No comments:

Post a Comment