31.5.18

Kotioluttasting / bottleshare

Kotiolutharrastus on levinnyt jo siinä määrin myös Olutkulttuuriseuran Helsingin jaoston jäsenistöön että päätimme pitää maistelutilaisuuden jotta panomiehet pääsevät eroon tuotteistaan. Panotaidottomat toivat muuta maisteltavaa. Maistelun odotetuin panomies sekä varasi maistelun päälle itselleen työvuoron että unohti kertoa paikalle saapuvalle kollegalleen mistä oluitaan voisi löytää tuotavaksi. No, onneksi juotavaa silti riitti.


Pääosan maistelluista oluista oli tehnyt Teddy Bay Homebrewing nimeä käyttävä jäsenemme. Ensin saimme maisteltavaksi Kestiolut - nimeä kantavan pale alen sekä kuivahumaloidun version samasta tuotteesta. Toimeksiantona oli kuulemma ollut "olut joka ei maistu miltään". Onnistuminen on hieman kyseenalaista, hyvä dokabiliteetti näissä ainakin oli.

Raadin arvio: 3 (3- - 3+)
Raadin arvio (kuivahumaloitu): 3+ (3- - 3½)


Pale ale - sarja jatkoi Sonicus - kotipanimon Dead Pony Club - kloonin toisella erällä. Selvästi aiempaa hedelmäisempi. Myös oikein helppo juotava.

Raadin arvio: 3+ (3 - 3½)


Tummien oluiden pariin siirryttiin kahvi-milkstoutilla, josta jäi kahvi pois. Kahvin tilalla satsiin tuli bourbon - tammilastuja ja kauran virkaa toimitti Nalle - pikapuurohiutaleet. Lopputuotos on nimeltään Fakemeal Bourbon BA. Tasapainoinen ja onnistunut tuotos.

Raadin arvio:  (3+ - 3½)


Sonicuksen yritys samaan genreen oli omien sanojensa mukaan epäonnistuminen joka opetti mitä ei kannata tehdä. Kaikkien yllätykseksi Koodinimi Turbulenssi olikin kehittynyt pullossa erinomaisesti ja maistui oikein mainiolta, jos vain pitää vahvoista milk stouteista.

Raadin arvio:  (3+ - 4-)

Väliin vähän skottilaista. Versionumerointi meni allekirjoittaneen takia pieleen. Tämän piti olla 0.2, mutta virallinen nimi on nyt sitten Wee Heavy 2.0. Sieltä tyylin raskaammasta päästä 9.5 - volttisena.

Raadin arvio:  (3½ - 4-)


Himabissekisassakin kuulemma hyvät arviot saanut Kaamos - stout olikin vielä parempi. 9.5 - volttinen stout joka ei ole makea eikä vahvasti humaloitu vaan pelkästään tasapainoisen roteva, on harvinaisuus ihan kaupallisten oluidenkin piireissä. Tykkäsin.

Raadin arvio: 4- (3½ - 4)


Tämäkin olut oli kuulemma aikanaan pärjännyt kotiolutkilpailussa... etikettikategoriassa. Panijansa ensimmäinen tuotos koskaan, ja sen viimeinen jäljellä oleva pullo. Ikä ei ollut kohdellut vanhaa nallea pelkästään hyvin ja Mustana, kiitos olikin aika epätasapainoinen, joskin edelleen aivan juotava tapaus.

Raadin arvio: 3 (2½ - 3½)

Illan viimeisenä hitaana juotiin Fakemealin "tynnyröimätön versio". Hyväksi todettiin.

Raadin arvio: 4- (3½ - 4-)

Kotiolutraadin voittajaksi selvisi siis Teddy Bayn erinomainen Kaamos.



Loppuilta saunottiin ja juotiin muutama erinomainen jakopullo (Oud Beersel Green Walnut 4- (3-4½), Breakside Wanderlust 4 (4--4+) ja Wild Beer Tepache  (3-4)) sekä muutama vähän vähemmän erinomainen olutcocktail.

Syksyllä luvassa vielä tasokkaampi bottlesharing kun perinteikäs Kellarien aarteita - tasting järjestetään jossain päin pääkaupunkiseutua. Ja huomenna luvassa luultavasti Alkon erikoiserän sokkoarviot. USAn reissun osa 2 sitten joskus loppuviikosta tai jotain.

No comments:

Post a Comment