4.6.18

Beercation USA osa 2 - Oregon

Matkalla on tässä vaiheessa edetty punapuumetsien ja punapuiden läpi idylliseen Oregoniin. Mihin muuhunkaan kaupunkiin olutbongari suuntaisi autonsa keulan kuin... Medfordiin! Medford on sympaattinen pienehkö kaupunki melko täydellisellä paikalla matkaajalle joka aikoo punapuiden jälkeen käydä vielä Crater Lakella ennen sitä olutmekkaa. Visiittimme Medfordiin jäi melko lyhyeksi, mutta olihan motellimme lähellä sentään panimoravintola, Bricktowne Brewing. Hyvää olutta, loistavaa ruokaa, kuinka ollakaan. Loppuillasta törmäsimme vielä mielenkiintoiseen keittoravintolaan.
Erilainen taster-flight.

Portland - Downtown/Pearl District

Myyttinen PoriPortland. Tuo hipsterien valtakunta ja olutharrastajien mekka. Koko matkareittimme perustui siihen että Portlandissahan on nyt käytävä, joten siellä oltiin luonnollisesti vähän useampi päivä myös paikallaan. Eli jopa kaksi täyttä päivää. Näiden päivien aikana näimme Portlandista kaksi sen verran erilaista puolta, että myös postaus on tältä osin perusteltua jakaa osiin.
Portlandia halkovan Columbia-joen sivuhaaran Willametten länsipuolelle jää kaupungin keskusta. Keskusta on hieman kuin Bostonissa, mutta vielä piirun verran hipsterimpi. Kutsuvan näköistä panimobaaria ja vegeruokalaa on joka kadunkulmassa, pyöräilyyn on selvästi merkityt kaistat, jalankulku on vaivatonta ja jopa raitiovaunujakin näkee. Jonkun makuun ehkä hieman liian kliinistä ja kallista, mutta silti erittäin luonteikasta ja halvempaa kuin esim. San Francisco tai Suomi. Keskustassa on paljon paikkoja jotka eivät ole pelkästään käymisen arvoisia - niissä on pakko käydä. Koska Portlandin maine ei ole mikään salaisuus, useat Oregonissa Portlandin ulkopuolella sijaitsevat panimotkin ovat perustaneet satelliittipanimoravintolan tai kaksi Portlandiin. Varsin tervetullut ilmiö, sillä ainakin Deschutesin panimoravintola kuului keskustan kohokohtiin. Maininnan ansaitsevat myös ainakin valtavalla hanalistalla houkutteleva Henry's, sekä täysin uniikin McMenaminsin tunnelmaa keskusta-alueelle tuova Ringlers. 8-Bitin Jasoniin tutustuneet osaavatkin jo tilata Ringlersistä McMenaminsin erikoisuuden, Rubinatorin.
Henry'sin hanalistaa.
Ringlers.
Portlandissa olut joka tapauksessa näkyy isosti keskustaa myöten. Suhteellisen fiinissä hotellissammekin oli huoneen hintaan sisältyvä päivittäinen oluttunti, panimot on merkitty turistikarttoihin ja löytyypä keskustasta myös "brewery blocks" joiden katolta voit bongata käymistankkeja. Viikonloppuiltaisin panimobaareihin suunnistaessa saa varautua tungokseen.

Portland - Eastside

Willametten itäpuolelta löytyy erilainen Portland. Eastside on hieman ränsistyneempi, hieman vaikeampi käveltävä, mutta täynnä elämää ja tunnelmaltaan mainio. Suurimpaan osaan paikoista ei sitä paitsi tarvitse kävellä kovin kauas, kun heti joen takaa löytyy mm. Hair of the Dog, Roguen beach-henkinen Eastside (entinen Green Dragon), erinomainen Cascade, sekä hippitunnelmaa huokuva cash-only kuppila Roadside Attraction. Kaikki vierailun arvoisia. Cascade oli matkan ensimmäinen paikka josta löysimme enemmän hapanoluita, mutta sieltä niitä sitten löytyikin. Tynnyrihapatusta harrastetaan isolla volyymillä ja kaksi hanaa on jatkuvasti suoraan tynnyristä. Kallis litrahinta, mutta pienet annokset ja aivan loistavat oluet.
Hair of the Dog
Rogue Eastside
A Roadside Attraction
Cascade Barrel House
Kävimme myös pienen Lyft-matkan päässä tutustumassa Jasonin suosikkibaariin, Horse Brass Pubiin. Tutustumisen arvoinen paikka tämäkin. One Pintin ja Vihreän Haltiattaren kanta-asiakkaalle tässä oli jotain kovin tuttua.
Horse Brass Pub

Oregon Top 5 (juotu & peräisin): 

1. Cascade Like Candy 4.6 (@ Cascade Barrel House)
2. Hair of the Dog Blue Dot Double IPA 4.5 (@ Hair of the Dog)
3. Cascade Vlad the Imp Aler 2013 4.5 (@ Cascade Barrel House)
4. Cascade Hangin' Tough Live Barrel 4.5 (@ Cascade Barrel House)
5. Deschutes Fresh Chair 4.3 (@ Deschutes)


Hyvien oluiden määrä Oregonissa oli melkoinen. Listataanpa tähän vielä loput vähintään 4.0 ansainneet:

Deschutes Fruit Fight NE IPA 4.3 (@ Deschutes)
Hair of the Dog Fred 4.3 (@ Hair of the Dog)
Ninkasi Dawn of the Red India Red Ale 4.3 (@ A Roadside Attraction)
Rogue Combat Wombat 4.3 (@ Rogue Eastside)
Wild Ride Nut Crusher Peanut Butter Porter 4.3 (@ Kelly's Olympian)
Rogue Not Very Brite Hazy IPA 4.2 (@ Rogue Eastside)
Barley Browns Pallet Jack IPA 4.1 (@ Kelly's Olympian)
Bricktowne Calypso Cowboy IPA 4.1 (@ Bricktowne Brewing)
Cascade Melonious Blond 4.1 (@ Cascade Barrel House)
Deschutes Black Raspberry Sour Ale 4.1 (@ Deschutes)
Deschutes Fresh Picked IPA 4.1 (@ Deschutes)
Deschutes Red Chair Northwest Pale Ale 4.1 (@ Henry's)
Hair of the Dog Adam 4.1 (@ Hair of the Dog)
Hair of the Dog Ruth 4.1 (@ Hair of the Dog)
Rogue Cold Brew 2.0 4.1 (@ Rogue Eastside)


Kovin paljoa ei tässä osavaltiossa tullut out-of-state olutta juotua. Pari mainiota kuitenkin:

Sixpoint Hootie Hazy APA 4.3 (New York, @ Horse Brass Pub, tapped on 4/20)
Everybody's Cryo-Chronic IPA 4.1 (Washington, @ Kelly's Olympian)


Portlandissa oli kahteenkin päivään sen verran paljon nähtävää ja juotavaa, että kaikki tuskin tähän mahtui. Kyselkää jos kiinnostaa tai jos matka samaan suuntaan on suunnitteilla. Ensi kerralla hypätään yhden osavaltion yli hipster-indeksin kolmannelle sijalle.

No comments:

Post a Comment