18.4.23

Helsinki Beer Festival 2023

Legendaarinen HBF teki paluun festariohjelmaan ja Kaapelitehtaalle, mutta aivan yksinkertaista se ei luonnollisesti ollut. Olin merkannut tapahtuman kalenteriini jo alkuvuodesta, mutta en koskaan saanut selville mistä tieto oli minulle kantautunut, koska kukaan tuttuni ei myöntänyt sitä minulle kertoneensa eikä tapahtumasta ollut noin kuukautta ennen h-hetkeä oikein mitään julkista infoa. Teemamaatakin järjestäjäkaksikko arpoi viime tippaan, päätyen lopulta matkaamaan Tsekkiin oluenhakuun. Tämän blogin kautta sain sitten lopulta hankittua akkreditoinnin ja jopa jakoon muutaman ammattilaislipun, joten festarointi aloitettiin tuttuun ja totuttuun tapaan jo alkuiltapäivästä perjantaina, kun rakennustyöt olivat osin vielä kesken.







Muutenhan luvassa olikin sitten taattua HBF-laatua. Sopivan kokoinen kattaus laadukkaita panimoita, sekä niin älyttömät määrät omatuonteja että mielenkiintoisin kysymys lienee, mistä kaikista Jykän baareista näitä pääsee jatkossa juomaan. Aivan varmaa on että läheskään kaikkia ei saatu Kaapelitehtaalla kaadettua laseihin. Päädyin itse jopa extempore Radio Suomen haastatteluun Jykän soiteltua minulle kun asiantuntijaa kaivattiin. Lähdin lopulta perjantaina hyvin alkuillasta muihin rientoihin, mutta ehtihän sitä siihen mennessäkin jo aika monta olutta maistaa, toinen toistaan parempia. Alue oli muutenkin toimiva, musiikin volyymi hyvä, perusasiat kunnossa. Sitä en tiedä ostiko poletteja kukaan kun kortti kävi, ja tuliko illaksi väkeä tarpeeksi että tapahtumaa järjestetään tulevinakin vuosina, mutta ainakin näin ammattiharrastajan näkökulmasta tapahtuma ansaitsee täydet viisi tähteä ja varman merkinnän kalenteriin myös tulevina vuosina. Erityismaininta alla olevissa kuvissa nähtäville uusille maisteluystävällisemmille laseille, Sakiskiu-panimon vähintäänkin mielenkiintoiselle olutkattaukselle, ja Mikon kaksoisolennolle jostain oudosta rinnakkaisesta universumista.





 

Niin ne oluet, ehdin lyhyen session aikana maistamaan tasan 20, joten tässä paras neljännes:

HBF 2023 Top 5 oluet


HBF 2023 hypeolut (korkein UT keskiarvo maistetuista): Hoppy Road Peekaboo (UT 4,16) - 4.1/5

HBF 2023 miten kehtasinkaan juoda (matalin UT ka): Nilkko Paleface (UT 2,76) - 2.8/5

No comments:

Post a Comment