6.8.20

One Pint Pubin Liettuan ja Suomen omatuonnit




 

Koronarajoitusten helpotuttua One Pintista lähdettiin tietenkin omatuontimatkalle. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa läheisistä rajoituksen alta vapautuneista maista se vähiten tuttu, Liettua. Heti reissusta kuultuani varasin meille tastingin. Koska ennen sovittua tastingia tapahtui myös Pintin ensimmäinen kotimaan omatuontimatka, One Pint Ride, päätimme lopulta jakaa tastingin puoliksi noiden kahden matkan antimien kesken. Listan tekivät ja tastingin pitivät Liettuassa käynyt Salla ja Suomessa käynyt Esko. Maistelijoita oli lopulta paikalla 13, joista 7-8 oluesta riippuen osallistui raatiin Untappdin kautta.

Ensin Liettuaan, ja kuuluisan kapinallisen mukaan nimetty Vasaknu Cpt. Plater. (Untappd ka 3,45). Vadelmainen berliner weisse, jossa ei mitään erityisen säväyttävää ollut, mutta etenkin tuoksussa mukavasti vadelmaa ja kuumaan kesäpäivään sopiva juotavuus, jos nyt maku ei aivan tuoksun odotuksia lunastanutkaan. Tätä on kuulemma vaikea myydä hanasta kun vadelma tukkii hanat.

Raadin arvio: 3 (1 - 3½, 0,52 alle UT-keskiarvon)

  

Seuraavaksi kotimaahan ja maistoon viime aikoina kovassa vedossa ja sen veroisessa maineessa ollut Mallassepät, ja vahvempi versio heidän Pimp my Blueberry - hapanoluestaan (Untappd ka 3,57). Tämähän oli mustikkapiirakkaa lasissa. Vain Brewskiltä olen aiemmin maistanut tämän tason pastry souria. Kerrassaan mainio. Kuulemma Mallassepiltä piti lopulta ottaa reilusti suunniteltua enemmän tavaraa myyntiin kun panimolla maistatettiin toinen toistaan parempia tuotteita joita ei vain voinut jättää kyydistä. En ihmettele.

Raadin arvio: 4- (3- - 4+, 0,24 yli UT keskiarvon)

  

Palasimme Liettuaan ja Vasaknylle. Sallahan lopulta kelpuutti Liettuan matkalta vain kaksi panimoa mukaan, ja Vasaknylta tuli tällä kertaa kaksi tuotetta. Bearded John (Untappd ka 3,56) on weizenbock joka perustuu pääpanijan kotiolutreseptiin jolla on voitettu useita kisoja ennen panimon perustamista. Etiketti hakee taas inspiraatiota joltain historialliselta henkilöltä. Itse olut on lopulta melko lähellä tavallista hefeweizenia, mutta kyllä sieltä jotain bockin piirteitäkin löytyi. Ihan hyvä.

Raadin arvio: 4- (3+ - 4, 0,08 yli UT keskiarvon)


Viimeisenä liettualaisena maisteltiin Genysin Trys vienuoliai, eli kolme munkkia (Untappd ka 3,68). Nimensä mukaisesti luostaritripel. Mielestäni myös oikein kelvollinen sellainen. Kaikki tunnusomaiset piirteet löytyivät ja olivat hyvin tasapainossa.

Raadin arvio: 3½ (3 - 4-, 0,25 alle UT keskiarvon)


Esko pohjusti tätä kertomalla miten olivat kuulleet että Pyynikin vahvat oluet ovat parempia kuin hieman heikossa maineessa olevat kauppavahvuiset. Ja tämän piti olla Mallasseppien oluen lisäksi sellainen jonka Untappd keskiarvo on aivan liian pieni oluen tasoon nähden. Kyseessä siis tupla-IPA Paradise Cancelled (Untappd ka 3,08). Ensi puraisulla ymmärsin Eskon pointin, mutta mitä enemmän tätä maisteli, sitä varmempi olin siitä että tuo keskiarvo on itse asiassa liian korkea, eikä tästäkään ollut Pyynikin maineen pelastajaksi. 

Raadin arvio: 3½ (2,7 - 3½, 0,20 yli UT keskiarvon)

  

Viimeisenä maisteltiin olut jonka missaamista olinkin hieman harmitellut viimeksi Jyväskylässä käydessäni. Panimoyhtiö X Tammi (Untappd ka 3,86), ginitynnyrissä kypsynyt imperial stout. Ginitynnyröintiä on harrastanut muutama muukin viime aikoina ja mielestäni tämä on tervetullut ilmiö ikuisten viskitynnyröintien ja satunnaisten rommitynnyröintien rinnalle. Ginin mausteisuus kun toimii tällaisessa kuivakassa imperial stoutissa oikein hyvin. Itselle ainakin kolahti ja kovaa.

Raadin arvio: 4- (3 - 4,1, 0,13 alle UT keskiarvon)

Melko lähelle UT keskiarvoja nuo raadin arviot siis sijoittuivat, vaikka hajontaa oli melkoisesti. Lopuksi jaetaan palkinnot:

Maistelun paras: Mallassepät Pimp my Blueberry (6,3 %)
Oma suosikki: Mallassepät Pimp my Blueberry (6,3 %)
Raadin yliarvostama: Mallassepät Pimp my Blueberry (6,3 %)
Raadin aliarvostama: Vasaknu Cpt. Plater

Ehkä ensi kerralla saadaan näihin palkintoihinkin vähän lisää vaihtelua, kun kellarien aarteita maistellaan loppukuusta. Pintissä on vielä näitä ja muitakin samojen reissujen tuomisia jäljellä, suosittelen tutustumaan pikimmiten.


No comments:

Post a Comment