Showing posts with label craft beer weekend. Show all posts
Showing posts with label craft beer weekend. Show all posts

6.10.19

Craft Beer Weekend Mikkeli 2019



Craft Beer Weekend Mikkeli järjestettiin ilahduttavasti myös tänä vuonna, vaikka ilmeisesti kävijämäärä ei ollut kovin kummoinen viime vuonna. Tänäkin vuonna perjantai-ilta oli hiljentynyt odotettua aiemmin ja lauantai käynnistyi hitaanlaisesti, mutta itseäni tuo ei ainakaan haitannut yhtään. Mikaeli on vähän hankalassa paikassa, mutta muuten loistava tila oluttapahtumalle. Talon oma ravintola takaa että ruokahuolto ainakin toimii.



Panimokattauskin oli oikein kelvollinen, kun mm. Tuju, Waahto ja Nilkko esittelivät uutuuksiaan. Iso-Kallalta sai Suomen Parasta olutta ja Domin "loungesta" muutamaa tarkoin valittua tuontiolutta sekä erittäin huokeasti hinnoiteltuja viskejä ja muita tisleitä. Lauantain ensimmäisenä tastingina oli Olu Bryki Raumin Jouko Ylijoen "sahtikokemus", johon kannustinkin kaikkia tuttuja menemään, itse olin poistumassa samaan aikaan takaisin mökille lyhyeltä visiitiltä.




Erityismaininta Saimaan Juomatehtaalle, jonka tiskillä oli pitkästä aikaa käytetty hopinaattoria alkuperäiseen tarkoitukseensa ja täytetty se humalakävyillä. Tiskin takana eivät lopputuloksesta pitäneet, mutta minusta se oli oikein onnistunut. Parempi kuin hopinaattorin läpi ajettu olut raakana...



Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi taas erittäin hyvä maku suuhun. Oluiden ostaminen tavallisella lähimaksukortilla toimi mutkattomasti, lasinvaihtopiste samoin, ja alakerran kaupassakin valikoima oli mainio. Tähtimedian diipadaapatoimittajan äänen kaikuminen festarialueella oli ainoa miinus, mutta sitä ei onneksi tarvinut tälläkään kertaa pitkään kestää. Onnistuneena erikoisuutena mainittakoon festariohjelman (joka oli muuten paljon paremmin tehty kuin SOPP vihko) taakse panimoiden tiskeiltä kerättävät leimat. Joka tiskillä käytyään pääsi osallistumaan arvontaan. Ei toki toimi paljon tätä isommilla festareilla, mutta tällaiseen pieneen oikein sopiva.



Mainio tapahtuma josta saa vuosittain yhden hyvän syyn lisää mennä käymään kotikaupungissa. Ensi vuoden festarin järjestämisestä tehtiin taas periaatepäätös heti tämän vuoden tapahtuman päätyttyä, joten ensi syksynäkin tulee lähdettyä Mikkeliin. Tunnissa ei ehtinyt maistaa niin montaa olutta että niistä saisi top-listoja lueteltua.

13.9.18

Craft Beer Weekend, Mikkeli

Oluttapahtumien määrän kasvu lienee saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen, kun jopa kotikaupungissani Mikkelissä järjestettiin oluttapahtuma. Craft Beer Weekend Mikkeli valtasi konserttisali Mikaelin kahdeksi syyskuun päiväksi. Tapahtuman taustalla vaikutti vahvasti kaupungin olutkenttää jo jonkin aikaa piristänyt Bar Dom "setineen". 

Paikkana Mikaeli oli minusta oikein toimiva, joskin hieman kaukana keskustasta. Jotkut valittelivat myös pitkää matkaa toisen kerroksen oluttiskeiltä kolmannen kerroksen istuttaviin pöytiin, mutta seisottavia pöytäpaikkoja oli onneksi myös toisessa kerroksessa. Panimoita ei ollut valtavan montaa, mutta kuitenkin riittävästi tällaiselle tapahtumalle. Paikallisempaa otetta tarjosivat Saimaan lisäksi mm. Mäntyharjulla sijaitseva Nilkko ja Savonlinnasta saapunut Waahto. Maksujärjestelmänä toimi hyväksi havaittu Seamchip, josta myös elintärkeä mobiiliappsi oli käytössä. Alakerrassa oli myös nykytrendin mukaisesti pullokauppa, jossa kävi Seamchipin lisäksi kortti ja käteinen. Konserttisalissa ei ilmeisesti haluttu ihmisten pesevän itse lasejaan, joten lasin sai vaihtaa vaihtopisteellä aina puhtaaseen. Ainakin hiljaisempaan aikaan tämä toimi hyvin, en tiedä miten kiireisempänä aikana.

Pääsin itse paikalle vain tunniksi, mutta sinä aikana tapahtumasta jäi positiivinen vaikutelma. Oheisohjelmaksi oli järjestetty tastingia ja dinneriä ja Domin tiskiltä sai myös väkeviä. Olipa viskimaistelujakin ohjelmassa. Suurimpana miinuksena esille nostettakoon ainakin lauantaina paljon äänessä ollut asiantuntijavieras Heikki Kekkonen (sic). Itselleni negatiivista lisäarvoa joka tapahtumassa, mutta toisaalta varmaan tavan tallaajalle aivan pätevä juontaja ja maistattaja.

Toivon että tämä tapahtuma saadaan myös ensi vuonna pystyyn, silloin voisin tulla pidemmäksikin aikaa. Tänä vuonna ehdin lyhyen visiitin aikana juoda vain viisi olutta, mutta se on juuri tarpeeksi top 5 - listaa varten!

Craft Beer Weekend, Mikkeli 2018 - Top 5

5. Waahto iAMBEeR 3.0

PS. Tätä kirjoittaessa on jo julkaistu vähintäänkin vahva aikomus järjestää tapahtuma myös ensi vuonna. Hyvä, hyvä!