18.10.18

Sokkomaistelussa Olarin uusia ja vanhoja


Tähän asti olen käynyt Olarin panimon kaupassa sen jokaisena aukiolopäivänä, mutta huomenna olen etätöissä enkä ehdi paikalle. Tietysti juuri silloin ollaan julkistamassa jotain uutuuksia! Ei hätää, viestiä salaisille korruptiokontakteille (moi Bisseguru!) ja näin hallussani onkin pari pulloa molempia uutuustuotteita. Koska kaapista löytyi jo valmiiksi kaksi aiemmin ostamaani maistamatonta Olarin tuotetta, päätimme pitää kotona lyhyen sokkomaistelun. Hyvää harjoitusta tämän viikon sokkopruuville Alkossa? Maisteltavana olivat siis aiemmin ostetut SMaSH Cashmere ja Hopz N the Hoods, sekä tänään hankitut 21 Minutes IPA ja Imported Goods.
Olut 1:
Hieman samea, tumman kultainen. Reiluhkosti vaahtoa. Vahva tuoksu viittaa ehkä jopa DIPAn suuntaan, mutta maku on miedompi. Ei tämä DIPA ainakaan ole. Hieman mansikkaakin löytyy. Itse veikkaan SMaSHia ja Eeva aluksi Hopz N the Hoodsia, mutta vaihtaa myöhemmin veikkauksensa samaan kuin minulla.

Raadin arvio: 3+ (J 3+, E 3+)

Olut 2:
Selvästi edellistä vaaleampi ja myös tuoksultaan miedompi. Viljainen, kevyt. Eeva löytää jälkimausta banaania. Aitoa banaania, ei vehnäolut-banaania. Kevyt ja helppo juotava, molemmat veikkaavat Hopz N the Hoodsia, Eevan vaihtaessa tässä vaiheessa ykkösoluen veikkaustaan.

Raadin arvio: 3+ (J 3+, E 3+)

Olut 3:
Tuoksu on selvästi edellisiä voimakkaampi ja syy selviää pian. Tänään noudetut oluet eivät ole ehtineet jäähtyä yhtä kylmiksi kuin aiemmin kaapissa olleet. Helpottaa turhan paljon tätä sokkomaistelua. Aiemmat arvaukset osuivat siis ainakin oikeaan kaksikkoon. Tämän oluen tuoksussa on reilusti tuoretta humalaa. Eevan mielestä ei ainakaan DIPA, mutta minusta voisi ollakin. Alan kuitenkin nojaamaan enemmän 21 Minutesin puolelle, sillä sen verran suoraviivaista tämä on. Hyvää kuitenkin. Tuoretta ja tasapainoista. Molemmat veikkaavat 21 Minutes IPAa.

Raadin arvio: 4- (J 4-, E 3½)

Olut 4:
Viimeisen oluen tuoksun hedelmäisyys tulee nenään heti kun sen kaataa laseihin. Tämän täytyy olla se DIPA. Hyvää se on ainakin. Ananasta ja guavaa löydämme molemmat. Ja molempien veikkaus on Imported Goods.

Raadin arvio: 4 (J 4-, E 4)

Poistamme oluet pusseista ja itsevarmuus vaihtuu hämmennykseen. Molemmilla 0/4 oikein. Oluet olivat siis järjestyksessä Hopz N the Hoods, SMaSH Cashmere, Imported Goods ja 21 Minutes IPA. Jälkikäteen ajateltuna SMaSH olisi pitänyt tunnistaa vain Golden Promise mallasta sisältäväksi väristään ja minun olisi pitänyt uskoa nenääni Imported Goodsin kanssa, sillä tuoksu oli selvästi nelikon voimakkain. Metsään mentiin, mutta vain arvauksissa. Itse oluet olivat kaikki oikein kelvollisia, eikä niiden kanssa voi metsään mennä. Eeva nosti vielä jälkikäteen kaikkien paitsi 21 Minutesin arvosanaansa neljänneksellä.

Huomenna perjantaina näitä saa myös Olarin panimon kaupasta, joka on auki 14-18. 21 Minutes IPAn hinta on nelisen euroa, Imported Goodsin noin euron verran enemmän. Kannattaa käydä noutamassa, ommuute tuoretta!

No comments:

Post a Comment