Olvin kevään uutuuksia

Juuri pahimman koronaisolaation alla Olvi lähestyi kotiinsa eristäytyvää bloggaria kevään tuoteuutuuksilla. Olvin toisen polven panimomestaria Silja Hylkistä kunnioittava Daring Daughter sarja lanseerattiin pari viikkoa sitten. En tiedä pidettiinkö 17.3. aikataulutettu lanseeraustilaisuus lopulta vai ei, mutta itse en siihen ollut pääsemässä kuitenkaan, joten ilahduin näistä näytteistä. Samalla mukana tuli uusi yuzulonkero, sekä 5,5 % vahvuuteen nostettu tuttu verigreippilonkero. Viikonloppu oli hyvä hetki ottaa näytteet testiin.

Daring Daughter Brut Lager on "kuivaksi käytetty ultra-dry lager". Jos sitä on tavoiteltu niin siinä ei varsinaisesti onnistuttu, koska ei tämä kuivuudeltaan pelaa yhtään samassa sarjassa esim. Asahin kanssa. Toisaalta hyvä niin, koska en pidä Asahista. Ja ihan hyvä oluthan tämä kuitenkin oli. Sushin kyytityttärenä jopa mainio. Hedelmäinen ja sopivan ohut tulevan hellekesän janojuomaksi. Puhdas ja laadukas, kuten Olvilta on lupa odottaa.

Daring Daughter Tropical Lager on siskoaan vahvarunkoisempi ja hedelmäisempi. Kuten useimmat joilta olen arvioita kuullut, pidin tästä hieman brut lageria enemmän. Muodikas sabro-humala sopii tähän mainiosti ja kokonaisuus on aika alemainen, mutta kuitenkin lagermaisen kevyt ja helposti juotava. Tämän minä näistä kuitenkin mieluummin mökkijuomaksi ostaisin, ja mielelläni ostaisinkin.

Oluiden jälkeen oli aika ottaa jälkkäriksi lonkeroa. Nykyään Olvin omistuksessa oleva Helsinki Distilling Company on tehnyt aivan pätevää lonkeroa ennenkin, ja yuzu on oikein mainio lisä heidän listoilleen. Katkeruus, jota tässä on reiluhkosti, tulee ilmeisesti greipistä. Yuzu taas on ihan syystä melko trendikäs hedelmä juuri nyt, ja sen uniikki maku toimii tässäkin loistavasti. Tosin en ole ihan varma ettei jokseenkin yhtä hyvä lonkero olisi ollut tehtävissä myös jollain halvemmalla ja vähemmän trendikkäällä sitruksella, mutta yuzu todennäköisesti myy. Eikä siinä mitään pahaa ole, sillä tämäkin oli hyvää.

Illan viimeisenä otettiin maistoon se tutumpi verigreippilonkero. En ihan tiedä miksi tämä on pitänyt 5,5 % rajaan nostaa kun miedompanakin toimii ihan yhtä hyvin, mutta ei tuosta nyt varsinaisesti suurta haittaakaan ole ollut. Sopivan katkera ja ei liian makea, selvästi peruslonkeroa miellyttävämpi juotava. Tätäkin voisin kyllä ostaa, mutta näistä kahdesta ehkä mieluummin ottaisin yuzuversion koriini jos valinta pitäisi tehdä.

Olvilla (ja Helsinki Distilling Companyllä) ei tälläkään kertaa onnistuttu epäonnistumaan. Katsotaan miten seuraavalla kerralla. Toivotaan että molemmille on vielä seuraava kerta tulossa.

Olutkulttuuria maakunnista: Mikkeli

Aloitetaan heti tilannekatsauksella. Viime viikon lopulla koronatilanne oli jo hiljalleen pahenemassa, mutta virallisesti oli kielletty vasta yli 500 hengen tapahtumat, ja koska emme uskoneet kokouksemme yltävän ihan niihin mittoihin, pidimme suunnitelmamme, joka oli Olutkulttuuriseuran kevätkokous ja keskustan pubikierros Mikkelissä. Jälkiviisaana matka olisi ehkä tässä vaiheessa ollut viisaampi jättää tekemättä, mutta toimimme sen hetkisen tiedon mukaan ja liikuimme pienessä piirissä. Jopa perinteiset lasien jakamiset jätettiin väliin, eli uhrauksia kyllä tehtiin! Sitten asiaan.

Parin vuoden takaisen täysin torsoksi jääneen kevätkokouksen jälkeen päätin että kokouksen yhteyteen on saatava jotain ohjelmaa, jotta se ketään kiinnostaa. Viime vuonna olimme onnistuneesti Hämeenlinnassa ja tänä vuonna Mikkeli veti vielä enemmän porukkaa. Ennen matkaa nimiä oli listalla 17, joista kaksi vanhinta perui tulonsa koronatilanteen takia siinä vaiheessa kun Saimaan Juomatehdas täysin perustellusti perui vierailumme. Saimme kuitenkin Saimaalta vähän uutuustuotteiden maistiaisia, mistä kiitokset heille. Peruneiden tilalle tuli kuitenkin kaksi viime hetken ilmoittautujaa, joten seurueemme oli 17 hengen kokoinen.

Dom Mikkeli

Aloituspaikkamme oli itseoikeutetusti Dom. Joitakin vuosia sitten Mikkelin pubikenttä meni täysin uusiksi kun Dom tuli näyttämään muille olutravintolan mallia. Hiljattain konseptiin on lisätty myös pizzeria ja yökerho. Jälkimmäisestä emme järin innoissamme ole muuten, mutta tällä kertaa se toimi mainiosti kokouspaikkana, etenkin kun alakerrasta sai evääksi kantaa pizzaa ja olutta.

Kokousten jälkeen Domissa oli myös puheohjelmaa, kun yksi kolmesta perustajasta, Mika Pippuri, tuli kertomaan Domin historiasta ja kaikesta mihin jutut pääsivät tangentille kesken kaiken jatkamaan. Tähän osaan päivää oli varattu tunti, ja se meinasi käydä auttamatta lyhyeksi. Osa jäsenistä jäikin jatkamaan juttua kun siirryimme vetämäni lyhyen kaupunkikierroksen kautta siihen entiseen suuruuteen.

Pub Päämaja

Päämaja on tullut kauas Pertti Oksan ajoista, etenkin S-ryhmälle siirtymisensä jälkeen, ja nytkin paikkaa rikasti ainakin yksi hieman epämiellyttävämpi pubivieras, mutta osa vanhasta hohdosta on myös säilynyt, eikä se olutvalikoima nyt niin huono ole kuin kylillä puhutaan. Ikkunaan ripustetuissa paikallisten urheiluseurojen pelipaidoissakin Kampparit oli itseoikeutetusti keskellä, MP:n ja Jukurien tyytyessä sivuosiin.

Päämajassa otin myös yhden suosikkihunajaoluistani, Prykmestar Hunajabockin, vasta kaatuneen Vakka-Suomen Panimon muistolle. Pahasti tuntuu siltä ettei VASP jää vuoden ainoaksi panimokonkurssiksi, mutta tässäkin asiassa se ehti edelläkävijäksi. Hunajabock oli edelleen mainio olut.

Gastropub Eino

On S-ryhmä jotain hyvääkin tehnyt kaupungin olutkulttuurille, nimittäin Kauppakeskus Stellan yhteydessä sijaitseva Gastropub Eino on aidosti laadukas gastropub. Ruoka yllätti jälleen positiivisesti, ja Eino on paikka jonka olutvalikoimassa on aina jotain yllätyksiä, huokeaan hintaan. Tällä kertaa näiden virkaa toimittivat hanasta löytynyt De Koninck Bolleke, sekä reilun 8 euron hintaan kaapista irronnut Boulevardin Tank 7. Olipa listalla myös laadukas ginivalikoima, josta testasimme ja hyväksi totesimme aidon savolaisen ginin.

Wilhelm

Wilhelm ei varsinaisesti vaikuta olutpaikolta ulkoa eikä sisältä, mutta valikoima oli itse asiassa ennen Domin saapumista kaupungin paras, eikä se nytkään paljon kalpene kilpailijoilleen. Onpa täällä myös yksi Suomen harvoista hopinaattoreista, tosin tällä kertaa siihen oli harhaoppisesti laitettu mansikkasiideriä... Wilhelmissä puhe kääntyi jo siihen mistä kaikki puhuvat tällä hetkellä, kuten kuvastakin näkyy. Tässä vaiheessa päätimme vaimon kanssa siirtyä kotimajoitukseen ja jättää seuraväen oman onnensa nojaan. Ilta oli jatkunut ilmeisesti Keskusbaarissa ja Domissa, myöhään.

Tiesimme jo lähtiessä että tämä tulee olemaan viimeinen reissu pitkään aikaan. Vaikka jälkiviisaana matka olisi voinut jäädä tekemättä, oli se kuitenkin aivan mainio reissu myös monesta tässä mainitsemattomasta syystä. Mikkeli osoitti olevansa kokoaan parempi olutkaupunki. Toivotaan että jotain rippeitä jää jäljelle kaiken tämän jälkeen. Mikkeliläiset, tukekaa näitä paikkoja miten vain pystytte. Ja pysykää terveinä. Helppoa Juotavaa jatkaa sisällön tuottamista nyt kotioloista.

Sarjan aiemmat osat: Hämeenlinna, Iisalmi, matka Iisalmeen, Forssa, Loviisa, Oulu

Barbers & Beer - olutparturi

Joitakin viikkoja sitten huomasin Jätkäsaaren Facebook - ryhmästä uutisen mielenkiintoisesta uudesta liikkeestä. Barbers & Beer Company tarjoaa miehille (miksei naisillekin) omaa aikaa yhdistämällä hiustenleikkuun tai parranajon ja laadukkaan oluen. Liike sattuu olemaan todella lähellä kotiani, hiukset olivat perinteisesti leikkuun tarpeessa ja avajaisviikon tarjouksetkin vielä voimassa, joten en keksinyt enää mitää syytä miksi en kävisi testaamassa konseptia.

Yrittäjien Pohjanmaa - tausta näkyy ulkoasussa, positiivisella tavalla. Taustalla soi letkeä rokki ja sisustus hakee inspiraatiota myös USA:n keskilännestä. Esillä on paljon nahkaa ja puuta. Mainiona yksityiskohtana parturintuoleissa on nahkainen pulloteline, johon oluen saa leikkuun ajaksi roikkumaan. Tässä tapauksessa hyväksyn oluen tarjoilun suoraan pullosta, sillä en halua hiuksia lasiini.

Entäs se vastine rahalle? Hiustenleikkuun laatuun olin varsin tyytyväinen, eikä se olutkaan huonoa ollut. Olutvalikoima ei pahasti kalpene muille pubeillekaan ja parturille se on uskomaton. Valikoimassa on tällä hetkellä kolme "omaa" olutta, eli yhteistyökumppanina toimivan Stadin Panimon olemassa oleviin resepteihin perustuvaa omalla etiketillä varustettua juomaa. Ruislager oli jokseenkin täydellisesti säähän ja tunnelmaan istuva juoma. Omien oluiden lisäksi kaapista löytyi kymmenkunta pääosin kotimaista pienpanimo-olutta, kattaen sopivan tyylikirjon.

Kaksi kolmesta omasta oluesta on vielä maistamatta ja hiustenleikkuun tarve tulee eteen jatkossakin, joten ainakin lähitulevaisuudessa aion Barbers & Beer Companyn palveluita hyödyntää. Käykää muutkin kokeilemassa!

Alkon käsityöoluet 1/2020

Tänä vuonna Alko vihdoin lopetti massiivisiin mittasuhteisiin paisuneen käsityöläissarjan kasvattamisen ja päätti sen sijaan pilkkoa sarjan useampaan osaan, jotka julkaistaan muutaman kerran vuodessa. Ensimmäinen julkaisu osui helmikuulle, ja ehdimme perinteisellä kuuden hengen raadillamme jo maaliskuun alussa näitä maistamaan. Raati arvioi oluet asteikolla 1-10.

Suomenlinnan Panimo on perinteisesti suorittanut vahvasti näissä maisteluissa, eikä herukalla maustettu Gerdes Gose ollut poikkeus. Erinomainen alkumalja, vaikka yksi raatilainen luonnehtikin makua "kuravedeksi".

Raadin arvio: 7½ (6 - 9)

Ahvenenanmaalla sijaitseva Open Water Brewery oli muistikuvieni mukaan ensimmäistä kertaa näissä karkeloissa mukana, ja avaus olikin vahva. Paradoxale Black IPA kallistui ehkä enemmän katkeran stoutin suuntaan kuin hedelmäisemmäksi mieltämääni Black IPAan, mutta kevyen savuinen keitos maistui silti koko raadille.

Raadin arvio: 8+ (8 - 8½)

Jos Kakolan panimolla halutaan etsiä lähistöltä menestystarinaa, ei tarvitse lähteä funikulaaria kauemmas kalaan. Funi onnistuu oluena paremmin kuin esikuvansa liikennevälineenä, vaikka kovin merkittävää "dry hopped" vaikutusta emme löytäneetkään. Hyvä saison tämä kuitenkin oli.

Raadin arvio: 7- (6 - 7+)

Etiketistä annan pieniä moitteita, sillä Bryggeri Black Bock näyttää ensi katsomalta olevan vain "panimon musta" kahdella eri kielellä, eli haastavahko etsittävä olutarviolistoilta. Helpompi jos ymmärtää ottaa mukaan etiketistä kokonaan pudotetun "Helsinki" ja sivuosaan jätetyn "bock". Muuta kritisoitavaa en sitten oikein löytänytkään, sillä itse olut oli aivan loistava. Savua ja paahdetta hyvässä balanssissa. Itselleni tämä oli sarjan paras.

Raadin arvio: 8 (7- - 9)

Lieneekö konsulttien naamoja ollut hyvin tarjolla vai minulta mennyt joku tarina nimen takana ohi, mutta Ruosniemen panimon Konsultti on aikojen saatossa ollut useita eri oluita. Tällä kertaa vehnä-IPA. Tyyli ei kuulu omiin suosikkeihini, enkä ollut raadissa tämän suhteen ainoa. Hopfenweizeneista pidän, mutta nämä ovat aina jotenkin pliisuja ja joka kerta hieman liian makeita. Niin tämäkin. Katkeroa sentään oli mukavasti.

Raadin arvio: 6 (4 - 7)

Hiisi oli mukana jopa kahdella oluella, joista ennakkoon selvästi mielenkiintoisempi, itse asiassa koko sarjan mielenkiintoisin, oli Huu, red wine old ale. Old ale on nykyään rikollisen aliarvostettu ja vähän tehty oluttyyli, ja punaviini siihen mielenkiintoinen twisti. Itse pidin tästä hyvinkin paljon, mutta osalle raadista upposi vähän heikommin. Eli haastava olut, jota kannattaa kokeilla jos kuvaus yhtään kiinnostaa.

Raadin arvio: 7- (3 - 8½)

Tuju on noussut nopeasti yhdeksi Suomen varmimmista suorittajista, joka hoitaa perusasiat niin hyvin ettei mitään kikkoja tarvita. Siksi myös Pyöveliä kohtaan oli odotukset korkealla, ja ne odotukset myös lunastettiin. Mainio tasapaino, oikeastaan kaikki kohdallaan. Hoitaa homman.

Raadin arvio: 8 (7 - 9-)

Jos Huu oli päivän odotetuin, niin tämä oli sitten se vastakohta. Olut, jota kohtaan oli vain negatiivisia odotuksia. Malmgård Double Brut IPA. Vaikka symppaankin vahvasti sekä Saimaata että Malmgårdia, jälkimmäisen taso on valitettavasti fuusion jälkeen laskenut kuin lehmän häntä. Lisäksi double brut IPA on tyylinä sellainen ettei sitä pitäisi kenenkään koskaan alkaa edes yrittää. Pelkkä brut IPA tuntuu olevan tyyli josta ei vieläkään ole mitään konsensusta, ja raikkauteen ja ohuuteen perustuvan tyylin tuplaaminen on melko järjetön ajatus. Negatiiviset odotukset lunastettiin ja osa raadista jätti pienenkin lasin kesken. Saatiinpa tähän pieneenkin sarjaan se yksi hylätty suoritus.

Raadin arvio: 4½ (3 - 5)

Kun huomasin että listalla on Hiisi Kouko, ajattelin että vanha tuttu barley wine on jostain syystä tehnyt paluun. Vaan olihan tämä kuitenkin uusi, sillä kyseessä oli rommitynnyröity Kouko. Sinänsä rommitynnyröity barley wine kuulostaa piristävän erilaiselta kaikkien viskitynnyröityjen imperial stouttien keskellä, mutta ei tämä täysin onnistunut. Itselleni upposi kyllä kohtalaisesti, mutta kaiken muun jyräävä rommin makeus ja alkoholisuus tökki joillain hieman pahemminkin.

Raadin arvio: 5 (1 - 7)

Kaiken kaikkiaan tällainen pienempi käsityöläissarja oli erittäin hyvä ja tervetullut uudistus konseptille. Maistelu ei tuntunut yhtään niin raskaalta kuin muutamana aiempana vuonna, eikä samanlaista kiirettä tarvinut pitää. Asetimme oluet lopulta ylläolevan kuvan mukaiseen järjestykseen, eli uudehkot tulokkaat Open Water ja Tuju veivät kärkisijat kokeneempien Helsingin panimoiden nenän edestä. Seuraava sarja otetaan varmasti maistoon kun sen aika on!

Irlannin tuliaistasting

Pari kuukautta on vierähtänyt ihan huomaamatta ilman blogia, mutta nyt löytyi taas jotain kirjoitettavaa. Kaveri oli tuonut Irlannin matkaltaan tuliaisia, joita lähdettiin maistamaan porukalla. Samalla katseltiin Skotlantiin (sinne päin) sijoittuvaa Angels' Share - elokuvaa viskistä, joten pitkästä illasta huolimatta koko tuliaissettiä ei ehditty maistella. Tämän verran kuitenkin.

Maistelu aloitettiin itse asiassa Suomesta ostetulla alkupalalla, joka on kuitenkin irlantilainen olut, nimittäin Black's Brewery 8-Bit Cherry Stout, jota ei pidä sekoittaa Konalassa toimivaan 8-Bit Brewingiin. Vadelmastoutit ovat lähes järjestään loistavia, mutta kirsikkastout ei kuulostanut ihan niin loistavalta. Yllättävän hyvä tämä kuitenkin oli. Melko rehellinen kuivakka Irish Stout jossa hyvin tasapainoinen häivähdys kirsikkaa.

Sitten päästiin asiaan, ja aloitettiin Guinnessilla. Ei tietenkään perusversiolla, vaikka sekin on todettu sokkomaistelua myöten Irlannista tuotuna paremmaksi, vaan Guinness Milk Stoutia. Mukavan pehmeä, sopivan makea. Melko tarkalleen sitä mitä voisi odottaa.

Seuraavana vuorossa oli tastingin rumin etiketti - kisan voittaja, O Brotherin Conn O' Mara Fireside Stout. Itse oluessa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, vaan se oli itse asiassa melko samanlainen kuin edellinenkin. Tasapainoinen, sopivan makea, ryhdikäs miedosta alkoholipitoisuudestaan huolimatta.

Stouteista siirryttiin kevyempään suuntaan Galway Hooker Honey Beerin myötä. Hunaja on siitä jännä mauste oluessa että sen usein maistaa vaikkei sitä olisi käytettykään. Tässä hunaja oli miellyttävän tasapainoisena mukana, mutta en olisi sokkona uskaltanut varmuudella hunajaolueksi julistaa. Oikein hyvä, tasapainossa tämäkin.

Samoilla Irlannin kulmilla pysyttiin, kun avattiin maistelun ensimmäinen red ale. Tämähän on dry stoutin kanssa se toinen tunnettu "Irish *" oluttyyli, ja tätäkin siellä selvästi osataan tehdä. Galway Bay Red Ale oli erittäin tasapainoinen ja maukas, sekä volttiensa keveyden hyvin peittävä. Jatkoon.

Wicklow Wolfin Sorachi Irish Red puolestaan oli osoitus siitä, miksi perinteistä ei aina kannata väkisin pyrkiä liian kauas. Sorachin ominaismaku on tuoksusta lähtien aivan liian vahvana läsnä, ja muuta tästä ei sitten oikein löydykään. Juotava, mutta selvästi edellistä heikompi.

Tällä kertaa tastingin jälkiruokana toimi Boynen Oatmeal Stout. Rehellinen, tasapainoinen, sopivassa suhteessa kevyt ja ryhdikäs. Selvästi sinne tastingin parhaaseen kolmannekseen. Tätä ottaisin mieluusti pintin irlantilaisessa rannikkopubissa merinäköalalla jota ikkunaan vihmova sade häiritsee.